Ζωάρα part II

Ζωάρα! Laiffii!

Mulla oli viimeinen työpäivä perjantaina. Mun viimeinen projekti oli tehdä lapsille laiva pahvilaatikosta niiden juhlaa varten. Nyt tuntuu, että oon ihan pro askartelussa, kun oon viettänyt puoli vuotta sakset, kartonki ja kynät kädessä tuolla. Minähän sitten leivoin tuon laivankin parissa tunnissa; kuumaliima heilui ja paperi vain rapisi. Helppo homma.

Tuohon vielä masto luudasta niin hyvä on.

Näen lapsukaiseni vielä viimeisen kerran parin viikon kuluttua niiden juhlassa, jota menen päiväkodille katsomaan. Mutta työt on tosiaan purkissa. Oon suorittanut oman EVS-projektini. Nyt pitää vielä täyttää Youth Pass, jossa arvioin omaa osaamistani ja sitä miten kehityin tämän projektin aikana.

Nyt mulla on pelkkää lomaa. Ennen kotiin palaamista ehdin lekotella täällä vielä kaksi ja puoli viikkoa. Onhan täällä vielä tehtävää:

Raskasta. No ei muuta kuin suorittamaan.

Tänään värjäsin Lauran hiukset, syötiin jätskiä ja maattiin katolla ja skypetettiin Carlan kanssa. Oli taas turhan hauskaa... Oltiin vahingossa kaadettu meidän sulanut jätskipönttö viltille, mutta ei ees huomattu asiaa. Sit oli kaikki tyynytkin ihan jätskissä, mutta nuoltiin ne puhtaiksi. Nailed it. Ihan normaalia toimintaa taas.

Käytiin eilen taas Sykiassa samassa tavernassa kuin viimeksikin, mutta tällä kertaa syötiin ulkona, koska oli niin lämmin ilta. Tutustuttiin paremmin kahteen uuteen vapaaehtoiseen Portugalista. Viimeinkin vähän vaihtelua näihin kansallisuuksiin! Rakastuin sekä portugaliin että espanjaan, jota pöydässä kuultiin! Äärimmäisen kauniita kieliä. Tällä kertaa kuuntelin boraboraa jopa ihan mielelläni toisin kuin ainaista turkkia. Luulin tosin, että Portugalissa puhutaan espanjaa, mutta aina sitä vaan oppii uutta... 

Summer night feeling.

Kreikkalaisen kamun parvekkeellakin kehtaa hengailla. Näkymät ei nyt olleet mitenkään spesiaalit tai mitään, ei yhtään...

Rannallakin kelpaa vähän oikaista muiden long term tyttöjen kanssa, jos chillailu väsyttää...

Mutta raskas chillaus vaatii raskaat huvit. Chill hard, party hard. Perjantaina poliisisedätkin kävi täällä vähän sanomassa että soo soo... Kostas täällä on kaiken pahan alku ja juuri. Tuo bilenalle omi ekoissa bileissään tanssilattian ihan 6-0.

Kostas oli mallikas karhu ja kiltti kympin oppilas kun se saapui tänne. Kostaksen ensimmäinen päivä meidän kämpässä...

Kostaksen toinen päivä... ihan jo nakit silmillä. Häpeä, Kostas!

Kreikka-elämääni siivittää nolo turkkilainen massapoppi.

Työt

Näin lähes puolen vuoden jälkeen voisin tehdä pienen postauksen mun työstäkin tosiaan. Sitä vartenhan mä tulin tänne Kreikkaan ilmeisesti.

Rehellisesti sanottuna työ on kaikista pienimmässä roolissa EVS:ssä (ainakin täällä Kreikassa). Työ luo rutiineja päivään ja auttaa sopeutumaan kreikkalaiseen arkeen, mutta mulle itselleni (ja oikeastaan kaikille muillekin meidän kämpässä) työ on ollut se pienin siivu tätä koko projektia. Tärkeämpää on ollut ystävyyssuhteiden luominen, kielitaidon parantaminen ja eri kulttuureihin tutustuminen. Oon todennut, että kyllä me ollaan kaikki lopulta ihan samaa porukkaa - kotimaalla ei mitään väliä. Mulle on ollut siisteintä tutustua turkkilaisiin, koska niiden kulttuuri on ollut mulle kaikista eksoottisin.

Turkin borabora ei toisinaan taukoa Wapissakaan:

Mun projektijärjestö Orfeaksen päätavoitteita on vähentää rasismia eurooppalaisten nuorten välillä ja tehdä Euroopasta ymmärtäväisempi ja ystävällisempi paikka. Musta toi tavoite on niin hieno! Juuri tällaisia järjestöjä me tarvitaan musta lisää. Tutustutaan toisiimme niin ennakkoluulot vähenee. Ilman ennakkoluuloja ei ole rasismia. Ilman rasismia ei ole vihaa. Pyrkikäämme tähän.

Työnteko ei siis ole se äärimmäinen pointti täällä. Se on tärkeää, mutta ei tärkeintä. Niinkuin varmaan sivupalkistakin näkyy niin hashtageista isoimpia on BILEET ja pienimpiä TYÖ. Totta.

Päiväkodissa en ole mikään korvaamaton apu vaan lähinnä sellainen pikkuhommissa auttava vapaaehtoinen. Siivoan, autan lapsia syömään, joskus autan vaatteiden vaihtamisessa jos tarvitsee...

Naperot.<3

...mutta lähinnä mun päivät koostuu ASKARTELUSTA. Kyllä! Mä oon käyttänyt kymmeniä tunteja askarteluun. Se on mun päiväkodissa tärkeää. Toki olen hiljaa mielessäni kyseenalaistanut askartelun tärkeyttä, mutta koska opettajat tuntuu olevan niin mielissään mun "taidoista" eli räpellyksistä niin mut on nakitettu ikäänkuin koko päiväkodin taiteelliseksi johtajaksi. Oon tehnyt synttäri-, nimipäivä-, pääsiäis- ja kutsukortteja. Oon tehnyt kruunuja, maskeja, hattuja, julisteita, kukkia, lumihiutaleita, perhosia...

Synttärikortti yhdelle meidän pojista. Panostin tähän.

Musta ulkomaalainen vapaaehtoinen on myös lapsien kannalta hyvä juttu, koska lapset oppii muistakin kulttuureista ja ensimmäiset englanninsanatkin painuu mieleen. Lapset osaa sanoa kyllä, ei, haluan lisää ja mitä kuuluu englanniksi. Lisäksi oon tosi yllättynyt miten hyvin pienetkin on tajunneet, että täti ei ymmärrä mitä ne puhuu. Ne on keksineet toisia keinoja kommunikoida mun kanssa. Ne näyttää peukkua, jos teen mitä ne tarvitsikin tai jos en ymmärrä mitä ne haluaa niin ne vie mut ongelman luokse. Ja yhtenä päivänä yksi pikkutyttö halusi tietää mitä teen, mutta se hoksasi, että en varmaan ymmärrä jos se kysyy niin se vain tuli mun luo, osoitti sormella mun hommia ja nosti kulmakarvojaan kysyvästi. :D Niin oivaltavaa noin pieniltä.

Tällä hetkellä teen kevätjuhlaa varten elokuvateemaisia koristeita.

Mulla on enää TJ6 töissä (6 päivää jäljellä). Hullua! Vastahan mä 16. joulukuuta aloitin tuolla 22-vuotissynttäreitteni jälkeisenä aamuna (tosi pirteänä). Täti Tsipouro...

Tulee kyllä ikävä noita naperoita. :(

Ruokaa, kielitaitoa, matkasuunnitelmia

Oon ottanut ihan muutamat kilot lisää täällä Kreikassa kroppaani. Lihon aina ulkomailla niin helposti, koska syömisiä ei välttämättä katso samalla tavalla kuin kotona. Mutta musta kreikkalaisella ruualla on helppo lihoa, koska sitä öljyä ja juustoa tosiaan käytetään ihan uskomattoman paljon. Nämä ei tunne sellaista käsitettä kuin "tilkka öljyä" tai "siivu juustoa". 

Lisäksi mun päiväkodin työntekijät ottivat alusta asti projektikseen lihottaa mua, koska olin kuulemma niin laiha. :-D Syön saman aamupalan kuin lapset joka päivä. Herranjestas sitä kakun, keksin, valkoisen leivän ja suklaalevitteen määrää... Huomaan itse lihovani ku syön tuollaista joka päivä ja sitten tuota samaa vielä annetaan lapsille. Paheksun hiljaa.

Siksi oonkin alkanut syömään terveellisemmin kämpällä ollessani korvatakseni sitä sokerimättöä työpaikalla. Meillä oli aina sen mun parhaan kaverin kanssa sellainen treat yourself -asenne ja ostettiin aina herkkuja ja makoiltiin sohvalla. Mutta nyt jää herkut kauppaan ja ostin uudet lenkkaritkin. Oon käynyt lenkillä. Oikeastaan nautinkin lenkillä käymisestä, koska saa vähän tuulettaa päätäkin tästä kämppiselosta.

Okei rakastan näitä fetataskuja ihan törkeesti. Ei mikään huono ateria.

Eilen tehtiin Anilin kanssa iso kreikkalainen salaatti pitkästä aikaa. Tää homma meni ihan nappiin, koska sillä oli kaikki ainekset, jotka multa puuttui ja toisinpäin. Kreikkalainen salaatti on niin simppeli, mutta silti niin herkullinen. Ja oikea kreikkalainen feta on niin hyvää. Aluksi en tykännyt sen vahvasta mausta, mutta nyt musta on tullut niin kreikkalainen, että voisin laittaa fetaa joka ruokaan.

Päiväkodissa jatkuu askartelu. Näitä naamioita oli hauska tehdä, koska kerrankin askarreltiin lasten kanssa eikä lapsille. Mun kreikkakin sai vähän treeniä kun mun piti auttaa lapsia liimaamaan koristeita naamioihinsa. Mikä väri? Mitä haluat? Haluatko höyheniä? Selvä! Hieno! Opin parhaiten puhumalla enkä pänttäämällä. Kreikan tunneillakin jos ope korjaa mun puhetta niin opin heti kerrasta, mutta mulla ei jää mitään mieleen, jos joudun lukemalla opettelemaan.

Tänään taas ymmärsin töissä kokonaisen lauseen: Tule nopeasti tänne, istu alas ja odota äitiäsi. Ja toihan on pitkä lause! En uskonut, että mulle olisi oikeasti mahdollista oppia näinkään paljoa kreikkaa. Kielien oppimisessa on just parasta se kun mysteeri alkaa ratketa lause lauseelta.

Meidän kämpän katolla on kyllä kiva loikoilla ku on lämmin. Oon nyt kyllä vähän pettynyt tämän viikon lämpötiloihin, mutta tiistaina taisi olla +23 astetta. Ku tulin töistä niin mulle tuli puhelu; hae kaffe ja tuu istumaan meidän kanssa rannalle. Istuttiin sitten muutaman kämppiksen kanssa kuumassa auringossa kaffea siemaillen ja kuunneltiin musiikkia. Olo oli hirveen energinen! Harkittiin jo vaatteet päällä veteen juoksemista. Kesää kohti mentäessä energisyys varmasti vain nousee lämpötilojen myötä.

Tänään on ollut vähän väsynyt fiilis, koska eilen meillä oli viimeinen yhteinen kokoontuminen ennen tämän kuun lyhytaikaisten vapaaehtoisten lähtöä ja mentiin siksi myöhään nukkumaankin.

Meidän kämpältäkin muutama lähtee matkoille pariksi päiväksi juuri nyt samaan aikaan. Myös mun huonekaveri lähtee reissuun. Mulla on siis oma huone pari päivää! Miten voikin olla näin euforinen tunne ku saa nukkua pari yötä omassa huoneessa. Kyllä elämän pieniä asioita voikin arvostaa paljon. Se oma tila on erittäin tervetullutta luksusta tässä Big Brotherin oloisessa talossa, jossa ei saa olla hetkeäkään rauhassa.

Ja matkailla aion itsekin. Ostin nimittäin lentoliput Budapestiin! Meen sinne muutamaksi päiväksi huhtikuussa mun suomalaisen kaverin kanssa. Oon ihan hypenä tästä, koska mulla on tosi hyviä kavereita Budapestissa ja en oo nähnyt niitä nyt kahteen vuoteen. Muutenkin Budapest on mahtava kaupunki. Vielä ei olla varattu hostellia, mutta eiköhän se hoidu. Oon kuitenkin ylpeä taas itsestäni, koska osasin jopa itse ostaa liput ja yksin lentäminen ei edes pelota enää. Kreikkaankin lentämistä pelkäsin etukäteen kauheasti, mutta se olikin ihan helppoa.

Lisää haasteita. Esitelmät. Okei, joskus mua pelotti esitelmien pito ihan törkeästi, mutta lukion jälkeen niitä ei enää edes jaksa jännittää, koska niitä tuli tuolloin tehtyä niin paljon. Pidin esitelmän Suomesta yhdelle koululuokalle ja ne kysyi multa paljon kysymyksiäkin lopuksi. Multa on kyllä monesti kysytty täällä, että miksi suomalainen koulutusjärjestelmä on niin hyvä, mutta en minä tiiä. En osaa verrata sitä mihinkään toiseen, koska en tiedä muiden maiden koulutuksesta niin tarkasti.

Mutta sitä on ainakin ihasteltu useaan otteeseen, että oon opiskellut kolmea vierasta kieltä ja puhun sujuvasti englantia. Tämä nyt on ihan normaalia Suomessa, mutta ihmeellistä muualla. Ja tämä luokka oli tosiaan kurssiluokka, joka opiskelee englantia iltaisin, koska kielenopetus on niin huonoa/olematonta(?) kreikkalaisissa kouluissa. Eli ainakin tää asia on paremmin Suomessa. Kielitaito, kielitaito, kielitaito! Kielet on hyödyllisimpiä kouluaineita mun mielestä. Kannattaa panostaa!

Taidetta! Uusia kämppiksiä!

γεια σας! Eli morjensta.

Tänään lounaalle lähdössä short-termien kanssa.

Meille on tullut neljä uutta asukasta taloon tässä viime aikoina. Ne on kaikki siis pitkäaikaisia vapaaehtoisia ja viettävät täällä puoli vuotta niinku minäkin. Puolalaiset tytöt sekä tyttö ja poika Turkista. Ne on kaikki mukavia! Oon mielissäni. 

Mutta voi sitä boraboran määrää taas ku talossa on neljä turkkilaista. Ei siihen puheensorinaan voi muuta sanoa ku tamam ("selvä"). Mutta tänään minä ja ranskalainen kilpailtiin kumpi osaa paremmin turkkia ja turkkilaiset tiukkoina tuomareina lueteltiin sanoja, joita osataan. Ja määhän voitin! Osaan laskea kuuteen, sanoa minä rakastan sinua, toivottaa hyvää huomenta ja yötä, tervehtiä ja kysyä kuulumiset, erityisen hyvin osaan monet rumat sanat... Mua on vaikea päihittää. Saa tulla kokkeileen ihan.

Mulla on nyt siis 9 kämppistä. Hulinaa on. Kokoonpano näkyy siivouslistasta.

Platform & chill.

Ja mun paras kamu Carla lähti kotiin tiistaina. Jutut jatkuu onneksi Facebookissa, mutta onhan se vähän haikeeta. Kauhia ku täällä kiintyy kaikkiin! Oon tajunnut, että vaikka en ookaan parhaita kavereita kaikkien kanssa ja kahden kämppikseni kanssa en oo juuri lainkaan samalla aaltopituudella niin silti tää on perhe. Me ollaan porukka.

Minä, Carla, Sevval ja Marta.

Läksijäisjuhlat oli hienot. Kuunneltiin Disney-lauluja eri kielillä. Käytiin myös yhdellä pienellä klubilla näyttämässä parit muuvit. Jossain vaiheessa tosin huomattiin, että oltiin hukattu yksi porukasta eikä löydetty sitä enää mistään. Siis nyt ihan oikeasti - miten on edes mahdollista hukata kaapin kokoinen ja vieläpä Super Abdullah -niminen turkkilainen postimerkin kokoiselle klubille? No se ilmeisesti on mahdollista. Seuraavana päivänä törmättiin siihen rantakadulla ja kuultiin, että se oli hukkaanmenemisensä jälkeen mennyt vain kämpälle ja todennut kämppikselleen; "Hukkasin ne kaikki". Naurettiin tää juttu ihan puhki.

Meillä oli tuossa yhtenä päivänä tutustumistuokio, jotta uudetkin tyypit pääsisivät mukaan kuvioihin.

Baris, Kader, minä ja Pacifique opastetaan Lauraa kokoamaan torni. Hävittiin tää peli aika lahjakkaasti.

Hämähäkinseitti kuumensi tunteita. Meidän joukkueella oli muka paljon helpompi seitti kuin toisilla, pah.

Noniin ja sitten tosi kivoja nimileikkejä.

Lauantaina pelattiin kaksi tuntia jalkapalloa. Oli kyllä ihan huippuhauskaa ja minä - maailman epäurheilullisin ihminen - tein jopa avausmaalin! Jalkapalloa EVS-tyyliin:

Jan ratsastaa Super-Abdullahilla Yadin katsellessa.

Tuuletuksista päätellen tehtiin vissiin maali tai jotain vastaavaa.

Ja noniin, sain sen taidetuokionikin pidettyä viimein. Ensin en ollut yhtään innoissani, mutta sitten ku pääsin vauhtiin tuokion suunnittelussa niin otin sen ihan asiakseni ja pidin huolta, että kaikki on just eikä melkeen.

Tehtiin siis tänään rennosti musiikkia kuunnellen kollaasit aiheesta EVS IS... 

Oma tekeleeni siitä mitä EVS on mulle; uusia kulttuureja, kavereita, tsipouroa.

Oon ollut aktiivinen kaikessa tämmösissä oheistoiminnoissa ja järkkäilyissä. Kävin yhdellä koululla pitämässä Suomi -esitelmänikin tuossa viime viikolla ja sekin meni tosi hyvin. Se luokka oli aivan ihana ja ne kyseli multa paljon kysymyksiä lopuksi. Nyt seuraava juttu olisi taidetuokion pitäminen mun päiväkodissa, mutta en vielä tiedä yhtään mitä sitä keksisi. Aikaa on.

Tehtiin kahden kämppiksen kanssa ex tempore -reissu läheiseen kaupunkiin nimeltä Aigio. Se saattaa näyttää nätiltä näin kuvien perusteella, mutta en parin tunnin kokemuksella suosittele. Epäilyttäviä kerjäläisiä, asunnottomia ja näykkiviä kulkukoiria ranta täynnä. Ehkä me oltiin vain huonolla alueella huonoon aikaan. Mutta vohvelikahvit oli ainakin hyvät rantakahvilassa.

Minä ja Laura.

Ja tottakai viikonlopun bileet vielä... Mitä EVS edes on ilman bileitä?

Minä, Sevval sekä Laura. Nätteinä. Paitsi toi mun hiuskuontalo elää taas omaa elämää.

Marta, Yadi, meitsi, Super Abdullah ja Sevval.

Me aloitetaan aina pöydästä jutustelulla ja peleillä ja siitä bileet leviää aina ihan käsiin.

Parvekkeella oli koko ajan menoa ja melskettä. Pitäähän niitä naapureita häiritä ihan maksimaalisen paljon.

Parvekkeella oli hirveen hauskat jutut.

Yhteiskuva parin lyhytaikaisen vapaaehtoisen kanssa eli Pusat ja ihana pikkuinen Kader.

Tsipouroystäväni Anil.

Tää kuva pääsee kuulemma johonkin Orfeaksen nettisivulle. Edustus on siis ihan täydellinen.

Nää bailut oli perjantaina ja meidän piti lauantaina mennä patikoimaan vuorelle. Mutta seuraavana aamuna motivaatio oli porukalta vähän hukassa. Katsotaan uudestaan seuraavana viikonloppuna.

...EVS onkin EPS - European Party Service.