~ There are two kinds of people - Greeks, and everyone else who wish they were Greek. ~

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Ajatuksia tähän loppuun vielä

Oon ollut nyt noin kuukauden Suomessa - palasin 23. kesäkuuta. Vietin Kreikassa itseasiassa siis lähes 7 kuukautta, koska pidensin oleskeluani melkein kolmella viikolla. Tässä on pari kuvaa Youth Passien kanssa minusta ja Laurasta, joka lähti muutamaa päivää mua aiemmin.


En vaihtaisi EVS:ää kokemuksena yhtään mihinkään! Jotkut ehkä ajattelee, että onko mikään järki lähteä ulkomaille tekemään töitä päiväkodissa - mitä hyötyä siitä on? Eikö yhtä hyvin voisi työskennellä Suomessa ja saada oikeaa palkkaa? No joo, mutta se KOKEMUS mitä ulkomailla saa on aina rahaa kalliimpaa. Sain paljon uusia ystäviä, tietoa kulttuureista, koin kaikkea hauskaa, ratkaisin paljon ongelmia, sopeuduin uuteen maahan, opin uutta kieltä, opin puhumaan englantia sujuvasti ja virheitä pelkäämättä... Todellakin aina kannattaa lähteä!


Näen ainakin vielä juuri Lauraa, Carlaa ja Sarahia ehkä jo tänä vuonna - mun saksalaistiimiä. Suunnittelen siis Saksaan lähtemistä syksyllä au pairiksi. Myös puolalaisen Marta eli parhain huonekaveri ikinä on nähtävä! Myös turkkilaisia haluan nähdä, mutta matkustan Turkkiin vasta sitten ku se on turvallista. Kämppiksestäni Enginistä tuli mun parhain turkkikaveri, vaikka en olisi osannut odottaa sitä! Aluksi tuntui siltä, että meillä ei ole mitään yhteistä ja riideltiin melkein joka asiasta. Erilaisten ihmisten kanssa voi ystävystyä.



Matkustelu on mulle suuri intohimo ja tälläkin hetkellä mulla on hirveä hinku pois Suomesta. Tahdon opetella puhumaan saksaa yhtä luontevasti kuin nyt puhun englantia ja uskon, että pystyn siihen jonain päivänä. Lisäksi haluan matkustaa Euroopan ulkopuolelle vielä - Jenkkilä olisi se juttu. En saa Suomesta irti mitään tällä hetkellä ja himoan seikkailuja ja tahdon tutustua ihmisiin eri kulttuureista. Arvostan tällaisia seikkailuja enemmän kuin mitään rahamäärää... Tosin nyt pitää ensin vähän työskennellä, että on taas varaa lähteä. :)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kämpän esittely

Taisin joulukuun alussa sanoa, että kämppäesittelyn aion tähän blogiin laittaa. No nyt siga siga voisi sen tänne värkätä kun aletaan heinäkuuta lähestyä... Nyt kun Suomeenkin jo palasin viime torstaina. Jos tässä nyt vähän esittelisin meidän kämppää - Flat 1!

Siinä se komeilee. Löytyy kattoterassia ja parveketta joka suuntaan. Alin kerros tästä talosta ei kuulu meille, mutta tilaa kyllä riitti muutenkin.


Kotikatua...


....ja toiseen suuntaan.


Tuttu näkymä. Niin kivuliaan tuttu näin Suomesta katseltuna. Koti...


Neljänkympin helteillä näiden portaiden kiipeäminen kauppakassien kanssa oli aika helmeä.


EVS kämppä on Xylokastron paras kämppä, jos asuu sen sisällä. Jos asuu sen vieressä niin se on sitten eri asia... Tämä kämppä ei ole Xylokastron rauhallisimmasta päästä. Ainakaan omana EVS-aikanani. :D


Astutaan ovesta sisään eteiseen.


Eteisestä vasemmalle kääntyessä pääsee ensin isoon kylppäriin (josta en ottanut kuvaa, koska se oli varattu) ja sitten keittiöön, joka oli näitä kuvia otettaessa omituisen siisti. Keittiön sotkut aiheuttivat riitoja meidän kämpällä, mutta se nyt on ihan normaalia. Itse ainakin tiskasin AINA!



Keittiöstä pääsee keittiön ja olohuoneen yhdistävälle parvekkeelle, jossa lähinnä kuivateltiin pyykkejä.



Alakerran suurin ja sekaisin huone on tietenkin olohuone, jossa Kostas-nalle ja Sarah ottaa lepiä tuulettimen alla. Oli muuten ihan törkeen kuuma päivä tämä viimeinen päiväni Xylossa. Ulkona tuntui siltä ku hiustenkuivaajalla olisi puhallettu koko ajan naamalle.


Myös ihana Yady chillailee sohvalla. Mun pakkaus on vähän kesken tuossa nurkassa.


Olohuoneen seinältä löytyy edelleen kaikkien ihailema lista, jossa lukee eri kielillä hyödyllisiä sanoja. Kiitos listasta entiselle vapaaehtoiselle Katjalle! Oon sitten mennyt näköjään joskus lisäilemään tuonne omia huomioitani, hups...


United in Differences! Tämä ei ollut meidän idea vaan aikaisempien vapaaehtoisten, mutta lisäiltiin omat paperimme tuonne. Ideana oli siis listata muutamia stereotypioita, jotka pitää paikkansa ja sitten muutama, jotka eivät pidä paikkaansa.


Ilmoitustaulu, josta löytyy muunmuassa yhteystietoja, kortteja (myös Suomi-kortti!) ja siivouslista, joka oli toisinaan yhtä tyhjän kanssa. Engin oli sitten tulostanut mun naaman ja laittanut sen tuohon taulun alapuolelle. Siinä lukee; "The role model of EVS - Saranaki, the Finnish"! Hahhah! Voiko tästä nyt olla ylpeä?


Laura lähti muutamaa päivää ennen mua. Taloon jäi Kostas-nallen lisäksi puolalaiset Marta ja Maria, turkkilaiset Engin ja Yady, saksalaiset Sarah ja Dorothea, sekä portugalilainen Rafael. Nuo kaikki on aivan mahtavia ja mulla on jo nyt ikävä niitä...


Seinällä olevaan karttaan oli myös merkitty talossa asuneiden nuorten kotikaupunkeja.


Olohuoneesta pääsee kolmeen huoneeseen; yhteen vessaan sekä tyttöjen ja poikien huoneeseen. 


Poikien huone.


Poikien esteettinen parveke.


Sitten talon paras huone; The Ass Room. Legendaarinen kamari. Täällä asuin melkein kolme kuukautta puolalaisen Martan kanssa. Ihan parasta aikaa. Oikeesti tää onkin paras huone; paras nettiyhteys, pöytä, hylly- ja laatikkotilaa, viileä, koska aurinko ei paista suoraan tänne... Ass Room is the best room.


Harmikseni mun piti muuttaa takaisin yläkerran huoneeseeni viimeiseksi viikokseni, koska uusi tyttö Doro sai mun sängyn.


Takaisin olkkariin. Hirveä sekasotku pakkauksen keskellä. Tunnustan.


Kiivetään olkkarista portaita yläkertaan. Siellä on kaksi tyttöjen huonetta ja vessa.


Maria, Laura ja Yady jakoivat isoimman huoneen.


Joka ei loppujen lopuksi niin iso ollutkaan.


Mun ja Sarahin huone. Tää nyt näyttää ihan kamalalta, koska oli niin toivottoman kuuma, että siirrettiin sänky osittain parvekkeelle. Kyllä se vähän helpotti nukkumista öisin, koska muuten oli niin kuuma, että nukuin mielummin katolla kuin omassa sängyssäni. Tähtitaivaan alla oli kyllä kiva nukkua, mutta mun piti silti aina aamukasilta mennä sisälle, koska aurinko porotti jo niin täysillä... On tämä vaikeeta. Aina hiki virtasi, ihan sama mitä teki.


Maalattiin meidän seinään EVS-lauseita kuten ellareee ja kill it, my friend!




Sitten mennään katolle!


Ku ekana päivänäni muinoin menin tänne niin olin ihan haltioissani näkymistä. Tuo vuori on mieletön selkeällä säällä... ja sinnehän me helmikuussa kiivettiinkin!


Muutama muukin nukkui mielummin +40 -helteissä katolla kuin sisällä. Olohuoneen sohvien tyynyt toimi hyvin patjana.



Niin monta tuntia täällä on tullut hengailtua, että ei voi edes laskea...


Katolta näkymiä alas tielle.



Takaisin alakertaan...


Kostas sanoo kiitos ja hei hei!

tiistai 21. kesäkuuta 2016

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Auf Wiedersehen, Laura!


Minä ja Laura oltiin kämppiksiä kuusi ja puoli kuukautta. Parhaimpia kamujani täällä. Muistan ku tulin taloon ja tapasin Lauran niin ajattelin, että okei, tämän tytön kanssa tuun ainakin olemaan hyvät kaverit. 

Mun eka viikko kämpässä. Tää kuva Anilin ja Lauran kanssa on niin retro! Näytetään niin nuorilta. :D


Suomi, Kreikka, Turkki ja Saksa.


Spitakissa tyttärien kanssa.


Larden kanssa lyhkärien kämpällä bileissä keskiviikkona.


Lauran läksijäiset pidettiin rannalla. Minä ja Rafael poseerattiin prinsessan kanssa ku odoteltiin porukkaa liikkuvaksi kämpältä.


Ja kaikilla oli niin mukavaa.



Bileet vähän eskaloituivat sitten. Juostiin mereen vaatteet päällä.



Aamulla sitten ei-yhtään-kärsivinä askarreltiin vielä Lauralle korttia.


Illan hukattujen saldo: shampanjapullo ja portugalilainen kämppiksemme Rafael.


Hei hei, Laura! <3