Työt

Näin lähes puolen vuoden jälkeen voisin tehdä pienen postauksen mun työstäkin tosiaan. Sitä vartenhan mä tulin tänne Kreikkaan ilmeisesti.

Rehellisesti sanottuna työ on kaikista pienimmässä roolissa EVS:ssä (ainakin täällä Kreikassa). Työ luo rutiineja päivään ja auttaa sopeutumaan kreikkalaiseen arkeen, mutta mulle itselleni (ja oikeastaan kaikille muillekin meidän kämpässä) työ on ollut se pienin siivu tätä koko projektia. Tärkeämpää on ollut ystävyyssuhteiden luominen, kielitaidon parantaminen ja eri kulttuureihin tutustuminen. Oon todennut, että kyllä me ollaan kaikki lopulta ihan samaa porukkaa - kotimaalla ei mitään väliä. Mulle on ollut siisteintä tutustua turkkilaisiin, koska niiden kulttuuri on ollut mulle kaikista eksoottisin.

Turkin borabora ei toisinaan taukoa Wapissakaan:

Mun projektijärjestö Orfeaksen päätavoitteita on vähentää rasismia eurooppalaisten nuorten välillä ja tehdä Euroopasta ymmärtäväisempi ja ystävällisempi paikka. Musta toi tavoite on niin hieno! Juuri tällaisia järjestöjä me tarvitaan musta lisää. Tutustutaan toisiimme niin ennakkoluulot vähenee. Ilman ennakkoluuloja ei ole rasismia. Ilman rasismia ei ole vihaa. Pyrkikäämme tähän.

Työnteko ei siis ole se äärimmäinen pointti täällä. Se on tärkeää, mutta ei tärkeintä. Niinkuin varmaan sivupalkistakin näkyy niin hashtageista isoimpia on BILEET ja pienimpiä TYÖ. Totta.

Päiväkodissa en ole mikään korvaamaton apu vaan lähinnä sellainen pikkuhommissa auttava vapaaehtoinen. Siivoan, autan lapsia syömään, joskus autan vaatteiden vaihtamisessa jos tarvitsee...

Naperot.<3

...mutta lähinnä mun päivät koostuu ASKARTELUSTA. Kyllä! Mä oon käyttänyt kymmeniä tunteja askarteluun. Se on mun päiväkodissa tärkeää. Toki olen hiljaa mielessäni kyseenalaistanut askartelun tärkeyttä, mutta koska opettajat tuntuu olevan niin mielissään mun "taidoista" eli räpellyksistä niin mut on nakitettu ikäänkuin koko päiväkodin taiteelliseksi johtajaksi. Oon tehnyt synttäri-, nimipäivä-, pääsiäis- ja kutsukortteja. Oon tehnyt kruunuja, maskeja, hattuja, julisteita, kukkia, lumihiutaleita, perhosia...

Synttärikortti yhdelle meidän pojista. Panostin tähän.

Musta ulkomaalainen vapaaehtoinen on myös lapsien kannalta hyvä juttu, koska lapset oppii muistakin kulttuureista ja ensimmäiset englanninsanatkin painuu mieleen. Lapset osaa sanoa kyllä, ei, haluan lisää ja mitä kuuluu englanniksi. Lisäksi oon tosi yllättynyt miten hyvin pienetkin on tajunneet, että täti ei ymmärrä mitä ne puhuu. Ne on keksineet toisia keinoja kommunikoida mun kanssa. Ne näyttää peukkua, jos teen mitä ne tarvitsikin tai jos en ymmärrä mitä ne haluaa niin ne vie mut ongelman luokse. Ja yhtenä päivänä yksi pikkutyttö halusi tietää mitä teen, mutta se hoksasi, että en varmaan ymmärrä jos se kysyy niin se vain tuli mun luo, osoitti sormella mun hommia ja nosti kulmakarvojaan kysyvästi. :D Niin oivaltavaa noin pieniltä.

Tällä hetkellä teen kevätjuhlaa varten elokuvateemaisia koristeita.

Mulla on enää TJ6 töissä (6 päivää jäljellä). Hullua! Vastahan mä 16. joulukuuta aloitin tuolla 22-vuotissynttäreitteni jälkeisenä aamuna (tosi pirteänä). Täti Tsipouro...

Tulee kyllä ikävä noita naperoita. :(

Clean Monday ja rumaa peliä borabora-haasteessa!

Maanantai oli "Clean Monday" ja se on ehkä jokin pääsiäiseen tai paastoon liittyvä juttu - en pysy enää perässä näissä näiden juhlapäivissä. Kaikki kaupat oli suljettu ja meilläkin oli vapaapäivä. Jotain karkelointia piti olla keskustassa, mutta ei siellä ollutkaan mitään, koska satoi. Siis tarkennan; satoi ripottelemalla eikä tosiaan kaatamalla. Sade - kreikkalaisten pahin vihollinen. Myös Patraksen karnevaalikulkueen aikana alkoi satamaan ja se oli varmasti pahinta mitä ikinä saattaa kreikkalaisille tapahtua. Myös tuuli on sateen ohella kreikkalaisten akilleen kantapää. Voiko olla mitään lamauttavampaa kuin hieman viileä sää? 

Pelleilyä kakkoskämpällä maanantaina.

Yhtenä aamuna tullessani töihin mulle päiviteltiin miten jäätävän kylmä aamu oli mittarin näyttäessä vain +14 astetta. Samaan aikaan Iltalehden sivulla revitellään sillä miten kevät tulee kun mittari näyttää jo hurjaa +10 astetta joissain puolilla Suomea! On se niin erilaista täällä. :-D Musta se on jotenkin niin söpöä ku joidenkin mielestä +14 on kylmä...

Maanantai-iltana sitten juhlittiin meidän saksalaisen kämppiksen Janin kaksikymppisiä. Jan tykkää syödä niin sille tehtiin sitten ihan valtava hampurilainen, jonka se sai kuin saikin viimeisteltyä pienellä avustuksella. Lisäksi annetiin hieno kortti, jossa oli onnitteluja sen lempisanoilla, joita se aina käyttää... kirjoitin myös oman onnitteluni sen suosikilla "suomen" sanalla; öökölöökölaijaa! Sopii joka tilanteeseen.

Pikkutunneille kestäneet bileet yltyivät siihen pisteeseen, että kaikki jätkät tanssivat ilman paitaa. Lopuksi aamukuudelta jäljellä oli vain minä, Sevval ja Marta ja päätettiin laulaa - huutaa - Youtubesta löytyviä karaoke-kappaleita kaikkea Justin Bieberistä herkkiin balladeihin. Huudettiin niin kovaa kuin pystyttiin. Titanicin biisi oli aika jees; seisottiin portailla Jack ja Rose -tyyliin kolmestaan ja laitettiin huone pimeäksi äärimmäisen tunnelmoinnin maksimoimiseksi. "Taisitte vähän laulaa karaokea tuossa aamulla?" Joo vähän. Parhaat ideat tulee aamukuudelta.

Minä ja Yadi.

Paras kaffejuoruilukaverini ja henkilökohtainen saksanopettajani Laura.

Jos mulle olisi sanottu vuosi sitten, että mun kaveripiirissä tulee olemaan vuoden kulutta hirveästi turkkilaisia niin olisin ihmetellyt. Mutta heräsin viime viikonloppunakin idylliseen aamuun ja keittiössä hääräsi kuusi turkkilaista, ja ajattelin, että hitto kyökki on täynnä turkkilaisia ja tätä mun elämä nykyään on. Turkkilaiset on kuitenkin poikkeuksetta jotenkin niin mun porukkaa. Ehkä me tullaan niin erilaisista maista, että vedetään toisiamme puoleemme kuin magneetit.

Irem on lyhytaikainen vapaaehtoinen ja niin lutuinen tapaus. Taustalla näkyy myös lyhytaikainen vapaaehtoinen Ugur, jonka jutuille ja tilannekomiikalle saa aina nauraa vedet silmissä (ihan kuin uusi Super Abdullah).

Tässä vain osa turkkilaiskokoelmaani. Irem, Ugur, Anil ja Yadi.

Myös The No Bora Bora -haaste on alkanut! Tuomion lista on seinällä.

Kirjoitin haasteesta ohjeet meidän Facebook-ryhmään. Tosin jälkiviisaana olisi pitänyt ehkä kirjoittaa ankarammat säännöt, koska noihan on täynnä porsaanreikiä... Porukka keksi, että ne voi kuitenkin laulaa omalla kielellään. Mutta mistä minä tiiän, että usuttaako ne laulun sekaan boraboraa? Ja entä jos boraboraa yksin? Entä jos puhuu Skypessä kämppiksensä kanssa? Mikä lopulta edes luetaan boraboraksi? Ja kirotut turkkilaiset myös lyöttäytyivät oitis tiiviiksi joukkueeksi eivätkä suostu paljastamaan toistensa mahdollista boraboraa. xD Mää oikeesti nauran jo nyt tälle touhulle... Peli on selvästi alkanut ja siitä tulee rumaa!

Ollaan jo tänään ehditty tapella tästä haasteesta ja sen säännöistä jo pariin otteeseen. Kuumimman kinastelun aiheutti tämä eilen salakuvattu video, jossa sanon YHDEN suomen sanan! Anil huomasi, että en ollut laittanut omaa nimeäni listaan ja se aikoi saada sen sinne. Itse olin jo unohtanut tässä kohdin koko haasteen ja OLETIN, että en tosiaan ole siinä edes mukana, joten en osannut olla skarppina. Luulin, että se tuli kyselemään kuulumisia ihan hyvää hyvyyttään. Mutta ei täällä voi näemmä kehenkään luottaa.

Tämä videohan lyötiin sitten kaikille kämppiksille arvioitavaksi ja niinpä enemmistön (kaikkien muiden paitsi mun) sitä aggressiivisesti vaatiessa...

Mun nimelle oli sittenkin tilaa.

... suomityttö avasi pistetilin. Puhutaanko maailman ironisimmista asioista?

Laiska lauantai

Lauantai. Kaikki menee pieleen.

Okei siis no mitä tässä nyt on meneillään... Tänään suurin osa mun kämppiksistä lähti Patrakseen karnevaaleihin, mutta karnevaalikulkue on vasta huomenna, joten ajattelin itse mennä sinne vasta huomenaamulla. Ilman hostellia ei tee mieli lähteä vesisateeseen. Sovin meneväni sinne ranskalaisten tyttöjen kanssa huomenna - mutta nämä olivatkin menneet multa kyselemättä jo tänään sinne! Mulle tuli vain viesti ku ne oli saapuneet Patrakseen "missä olet?" - no ihan Xylossa olen! Kevyt väärinymmärrys.

Noh, suunnitelma B: meen huomenaamulla Patrakseen joko yksin, parin kämpälle jääneen kämppikseni kanssa tai sit jätän menemättä ja katson mitä naapurikylä Kamarissa tapahtuu. Ilmeisesti sielläkin on jotain karnevaalikulkuetta tai vastaavaa. Mutta harmittaa, jos nyt missaan Patraksen karnevaalin, koska se on yksi Euroopan suurimmista!

Ja ulkona sataa tosiaan, joten en oo tehnyt oikein mitään tänään. Piirsin taulukon ja kirjoitin säännöt The No Bora Bora -haasteeseen, joka aloitetaan ensi viikolla. Tässä haasteessa siis merkitään aina miinus sille, joka boraboraa eli puhuu käyttäen jotain muuta kieltä kuin englantia. Eniten miinuksia kuun loppuun mennessä saanut häviää ja joutuu kärsimään jonkin rangaistuksen - vähiten miinuksia saanut taas palkitaan. Syön kyllä hattuni ja hanskani, jos häviäjä ei ole joku turkkilaisista! Turkit on jees, mutta turkinkieli alkaa olemaan mulle yksi kirosana. Niistä on ollut kyllä hullun hauskaa ku ne koulutti mut sanomaan Edirnen laiskalla ja leveällä murteella mitä kuuluu. Onnistuin sitten yhtenä päivänä osaamiani turkin sanoja yhdistellen kysymään miten menee, perunasalaatti? ja tästähän riemu repesi. :-D Oon usein vierailevana tähtenä turkkilaisten skypepuheluissa ku ne haluaa esitellä miten ne on kouluttaneet mut.

Eilen meillä oli päiväkodissa karnevaalibileet! Pukeuduin tiikeriksi.

Lapset tanssivat onnellisina melkein kaksi tuntia ja reivasin myös itse antaumuksella niiden kanssa. Lapsena tuo olisi ollut mun elämän paras päivä. Saisi pukeutua prinsessaksi, syödä aamupalaksi sipsejä ja keksejä ja sitten tanssia ja leikkiä hieno kasvomaalaus naamassa. Voi sitä riemun määrää!

Oli hauska päivä! Mutta heti ku lapset oli haettu koteihinsa niin me alettiin ottamaan karnevaalikoristeita pois! Ai että siinäkö se sitten oli? Kuinka monta tuntia mä käytin oikeasti siihen kaikkeen askarteluun?! :-D Voi näitä kreikkalaisia ja niiden askarteluintoa. Olisihan ne koristeet nyt voinu hetkeksi jättää seinille... Se yksi ainoa asia, jossa siga siga olisi erittäin sallittua niin ei. Tää asenne "okei se oli siinä sit, paluu arkeen NYT", haha! Ja missä ne kaikki mun tekemät sammakkomaskit ja prinsessakruunut ja muut härdellit edes oli? En nähnyt niitä lasten päällä yhtenäkään päivänä. Eli annettiinkohan ne suoraan lapsille kotiin vietäviksi sitten? Mutta eihän ne edes tehneet niitä itse...

Tiikeri-meitsi ja mun kämppis Engin.

Kävelin kotiin tiikerinä häntä heiluen. Ihan no shame. Naurattaa vaan ku mietitään miten kreikkalaiset päivittelee ku ne näkee meitä ulkomaalaisia juoksentelemassa kylillä oudon näköisinä. "Ahh xenos, xenos..."

Kun viimeinkin saat turkkilaiset nyrkin ja hellan väliin...

Meillä oli siis yhtenä iltana turkkilaisen ja ranskalaisen ruoan taistelu. Joukkueet ottivat haasteen tosissaan ja me muut saatiin toimia tuomareina. Syöminen me ainakin osataan.

Turkkilaiset iskivät ensin makoisalla pilavilla ja karniyarikilla suoraan ranskalaiset kanveesiin. Tähän oli vielä ekstrana turkkilainen versio tsatsikista, joka oli kreikkalaista tsatsikia juoksevampaa.

Ranskalaiset iskivät tonnikala-tomaatti-piiraalla, joka sai turkkilaiset kalpenemaan.

Piiraan seuraksi oli salaattia, jonka maku oli jotenkin erittäin suomalainen, mutta en saanut päähäni mitä maku muistutti.

Ja omenapiirakkaa. Erittäin hyväisää.

Ei vielä tiedetä kumpi joukkue voitti, mutta jouduin äänestämään Turkkia sosiaalisen paineen ja uhkailun vuoksi. Ja tosiaan kuolaan edelleen joulukuussa Edirnessä syömiäni ruokia... Turkkilainen ruoka on vaan musta parasta, jota oon maistanut tähän mennessä!

Loppuun vielä yksi taiteellinen kuva viime sunnuntailta ku hengailtiin rannalla. Porukka siistissä rivissä.

Kaikenlaista!

Sekalainen postaus.

Hyvää naistenpäivää!

Herrasmiehet Jan ja Engin teki meidän kämpän naisille kakun, joka oli luonnollisesti pelkkää suklaata. Oli kyllä ihan todella hyvää. Syötiin kaikki kaksi palaa. Sokeriähky. Ällöttää vieläkin ku oli niin hyvää.

Sain myös valokuvia perjantaiselta koulukäynniltäni. Kävin siis pitämässä Suomi-esitelmäni toistamiseen samalla koululla, mutta eri luokalle. OPPILAAT olivat oikein pyytäneet, että tuun takaisin. :-D Ja voi herranjestas miten ihania luokkia tuolla on. Mulle esitettiin innokkaita kysymyksiä Suomesta ja yksi tyttö kysyi ihanasti; "Tuutko sä vielä takaisin meidän tunnille joskus?" Mikä näitä kreikkalaisia lapsia vaivaa ku ne poikkeuksetta on niin ihania, tottelevaisia ja aktiivisia! Mun päiväkodin lapsetkin on maailman suloisimpia pikkuenkeleitä. Tuon kasvatuksen salaisuuden saisi vinkata Suomeenkin.

Matkasuunnitelmia.

Tyttöjen kanssa road trip Kreikan läpi sekä Berliini... En osaa päättää kummasta oon enemmän innoissani. Okei no Berliiniin ei oo vielä lippuja, mutta road trip lyötiin tänään lukkoon ku ostettiin lentoliput Ateenasta Thessalonikiin.

Tyttöjen reissu!

Kyllä, matkailu on kallista. Auton vuokraus on yli satasen per henkilö. Siihen päälle yöpymiset ja ruoka. Mutta mulle matkailu tuo aina hienoja kokemuksia ja ne on parasta mitä rahalla voi saada. Joskus niiden kokemusten ja muistojen arvo on ihan jotain muuta kuin mitä voi rahassa mitata. En halua ostaa uusia puhelimia ja laitteita ja vaatteita. Ne on mulle turhia. Rahalla saan onnea, jos sen osaa käyttää oikeisiin asioihin.

Berliinissäkin oon halunnut käydä jostain 13-vuotiaasta asti ihan palavasti. Musta tuntuu, että se mahdollisuus on NYT. Ateenasta lentää halvalla mihin vain. Tätä matkakuumeen määrää! Ehkäpä tämäkin toukokuussa...

Mun EVS-bestis Carla kutsui mut Berliiniin!

Ja eilen oli hirveen hauska päivä! Pelattiin short-termien kanssa jalkapalloa, vaikka kaikilla oli jokin vamma, joka esti täydellistä urheilusuoritusta. Mä en edelleenkään pysty kunnolla liikkumaan polveni takia, joten en päässyt juoksemaan maksimaalista nopeutta ja monella muullakin oli jalassa jokin ongelma, joka hidasti. Joten se meidän peli oli lähinnä hyvin koomista tolloilua ja mokailua. Hirveen hauskaa kyllä oli ja tein kaksi maalia!

Tosin turkkilaisten kanssa menee välillä hermo kun ne ei osaa sitä englantia puhua seurassa! Se on borabora-kielto ihan just. Ihan sama vaikka pelattaisiin vain jalkapalloa, mutta kyllä mä silti haluan ymmärtää mitä ne huutaa toisilleen. Mulle on okei kaikki lyhyet keskustelut vieraalla kielellä tai vaikka jos joku ei ymmärrä enkuksi jotain niin silloin on okei selittää nopeasti omalla äidinkielellä... mutta ku nuo puhuu välillä koko ajan vain turkkia! Eilenkin meillä oli viisi turkkilaista pelaamassa. Voitte arvata mikä oli puhutuin kieli kentällä.

Ja vaikka oon sanonut monesti kiltisti, että on paljo kivempi jos puhutaan porukassa enkkua niin silti ne aina palaa takaisin siihen omaan kieleensä... Ja koska oon useimmiten ainoa ei-turkkilainen porukassa niin mulle tulee passiivinen olo kun en tajua keskustelusta mitään. Jos kysyn, että mitä te puhutte niin sitten ne on just selittämässä jotain tarinaa, joka saattaisi muakin kiinnostaa - joten miksi sitä ei millään voi kertoa englanniksi! Kaikki turkit on mun hyviä kavereita, mutta kun ne ei vain voi ymmärtää, että kieli on ENGLISH kun porukassa on muitakin. No ehkä ne oppii, jos keksin jonkin rangaistussysteemin (mulla on luova olo tämän suhteen)...

Päiväkodissakin oli eilen hyvä meininki ja ku tulin kotiin niin mun huonekaveri kysyi, että olinko laittanut mun sisätossut kuivumaan meidän parvekkeelle. Vastasin pahaa-aavistelevana kyllä... Huonekaveri sanoi sitten, että löysi tänä aamuna ainoastaan toisen niistä... Eli tuuli oli vienyt toisen mukanaan! Miten mulle aina käy jotain kun pyykkään? (Kuten vesivahinko tammikuussa...)

No hetken hekoteltuani omaa tuuriani painuin kadulle etsimään mun suosikkitossujen paria. Tutkin tarkasti meidän kämpän ympäristöä ja tsekkasin jopa parvekkeen alla olevan puun oksat, mutta en löytänyt. Anil tuli sitten etsimään mun kanssa, ja koska tuuli oli kova niin tarkastettiin viereinenkin katu.

Ajateltiin, että tossu oli varmaan tippunut parvekkeen alla olleeseen auton peräkärryyn (...siihen samaan johon ranskalaiskämppiksemme kerran oksensi poikien parvekkeelta!! :D) ja tuumittiin, että tarkastetaan se sitten kun auto saapuu takaisin.

Päätin kuitenkin tehdä meidän kämpän Facebook-ryhmään tärkeän ilmoituksen.

Huomatkaa tuo tekstin motivoiva osuus eli "tsipouro". Jos tähän porukkaan saa vauhtia jollain konstilla niin se on tsipourolla. Anil ryntäsi yläkertaan parvekkeelle ja teki laskelmia tuulen suunnasta - ja löysi tossun katolta! Ei tää voi olla edes mahdollista...

Jos on vielä epäselvää kuka on tämän talon tsipourokuningas...