~ There are two kinds of people - Greeks, and everyone else who wish they were Greek. ~

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pyykkäyskatastrofi, kesä ja ranskikset

Tämä kuva kertoo mun lauantaista enemmän kuin tuhat sanaa:


Lauantaina heräsin keskipäivällä idylliseen aamuun Xylokastrossa. Rauhallisesti menin laittamaan pyykkiä kattoterassille kuivumaan. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes yhtäkkiä kompastuin johonkin - hirveä vesisuihku! Luulin ensin, että avasin vain vahingossa hanan ja yritin sitä sulkea, kunnes tajusin samalla sekunnilla, että eihän se ole hana vaan putki, joka meni rikki. Voi hemmetti. Vettä suihkusi putkesta vauhdilla kaikkialle. Pomppasin sisälle ja huusin alakertaan myöskin rauhallista aamua viettäville Lauralle ja Carlalle; "COME HERE QUICKLY AND HELP MEEEEE!"

Tästä alkoi noin 15 minuutin show nimeltä Juoksimme kuin päättömät kanat. Koko terassi tulvi vettä eikä saatu vuotoa tyrehtymään. Soitettiin sekä Georgialle että Evalle, mutta kumpikaan ei tiennyt mitä tehdä. Metsästettiin veden katkaisijaa kaikkialta talosta myös meidän naapurin kanssa, mutta ei löydetty sitä. Lopulta paikalle saapui korjaaja ja löysi katkaisijan. Koko terassi oli läpimärkä - meistä ja pyykeistä puhumattakaan. Vesi valui myös rännin kautta pois meidän kotikadulle, joka lainehti myöskin. Meidän vesisysteemi piti sammuttaa useamman tunnin ajaksi, jotta putki saatiin korjattua. Eli kukaan ei voinut käydä suihkussa, vessassa eikä käyttää hanaa meidän kämpässä. My bad.

No tuo olisi kyllä voinut käydä kelle tahansa. Siis se putkihan tavallaan oli jo rikki...


Pyykkäyskatastrofin jälkeen piti vähän chillata. Käveleskelin ympäri Xylokastroa ja menin sitten kakkoskämpän kesäterassille.



"Mennäänkö rannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan?"


Lause, jonka suomityttö kuuli elämänsä ensimmäistä kertaa tammikuussa. Se on kesä ny. Tavallaan hirvittää tulevat oikean kesän lämpötilat, jos tammikuussakin lämpöä on jo melkein +20...



Ajattelin itse kuitenkin jättää uimisen myöhemmälle, koska vesi oli vielä melkoisen vilpoista. No sellaista lämpötilaa ei olekaan jossa tämä vilukissa tarkenisi uida, mutta jos tammikuukin on jo näin lämmin niin katellaanpas uudestaan parin kuukauden päästä...





Me sanotaan täällä aina "BORABORA!", jos ei tajuta keskustelusta mitään ja tällä ilmaisulla saadaan samaa äidinkieltä puhuvat muuttamaan kielensä englanniksi. Mä itse oon ainoa oman maalaiseni täällä, mutta oikeastaan kaikille muille on pari tai porukka samasta maasta. En oikein voi boraborata suomeksi täällä kenenkään kanssa. Täällä pääsen sulkeutumaan boraboraan mukaan vain saksaa puhuttaessa, koska ymmärrän ja puhun sitä aika hyvin. Eilen Beer Revolution -nimisessä pubissa oli syvällisiä keskusteluja turkiksi, jota ei boraborallakaan saanut taukoamaan, koska turkkityttö ei puhu englantia. Mitä siihen voi sanoa ku yeah, yeah, I agree.

Oon siis usein jossain porukassa, jossa on tarvetta borabora-huudahdukselle. Tässä porukassa enimmäkseen. Mun ranskisjengi! 



Ranskalaiset on itseasiassa lyhytaikaisia vapaaehtoisia ja suurin osa niistä lähtee jo ylihuomenna. Näitä tulee ikävä!





Max halusi tietää mikä sieni on englanniksi. Ja entä nokkaeläin? Hyödyllisiä sanoja. Oon sille kävelevä sanakirja.


Yhtenä iltana mentiin ranskisten kämpälle Sevvalin kanssa ja pistettiin pystyyn baaritiski. Yksi drinkki = yksi halaus. Mietittiin kauan baarin nimeä, ja keksittiin sitten, että se on vain baari. Se lausutaan tietenkin ranskalaisella aksentilla "Just uhhm the Bar". (Tässä pitää tietää lentävä lause "Just a Joke", jota viljellään täällä jatkuvasti.) Olemme hauskoja.



Syötiin myös pitaa (siitä tietää, että on läski ku ei tarvi edes sanoa enää mitä haluaa pitaan vaan pitamies muistaa mun vakkaripitan), oltiin partavaahto- ja vesisotaa ja pelattiin Black Jackia pastalla. Hävisin. "Kiss my pasta!"

Kyllä täällä tekemistä keksii. Tässä porukassa...

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Arkea ja the Joke Party

Huomenta kotikatu. Päiväkodille lähdössä puoli ysin aikaan.
But first - let me take a selfie.
Viime viikko oli tosi kylmä. Kaikista hienointa oli se, että viikonloppuna meidän kämpästä lämmitys sanoi itsensä irti ja kreikkalaiset on kaikessa niin hitaita, että saatiin korjaajaakin odotella ikuisuus. Se nyt ei ollut eka kerta kun näin käy, mutta nyt jouduttiin ihan tosissamme palelemaan parikin päivää, koska ulkona lämpötila oli lähellä nollaa. Meillä oli ainoastaan pieniä liikuteltavia varapattereita, joiden avulla yritettiin pysyä hengissä. Uudenvuoden aikoihin kaikki kaupat olikin kiinni ja nähtiin nälkää eikä meillä ollut vessapaperia ja nyt tämä! Vapaaehtoistyö on niin hauskaa...

Sisälämmityskatastrofin aikana puin kaikki mahdolliset vaatteet päälle ja silti palelin - ja sairastuin taas! Sunnuntaina googlailin jo poskiontelotulehduksen oireita, mutta onneksi nyt on enää nuha. Täällä on kuitenkin vaan niin vaikea parantua koskaan, koska sisällä on aina hieman vilpoista. En oo Suomessa koskaan sairaana ja täällä oon jatkuvasti! Mulla oli jopa silmätulehdus, joka mulla on ollut viimeksi varmaan lapsena... Kylläpä nyt on kroppa kovilla.

Ilman näitä sisätossuja en selviäisi. <3
Lauantaina minä ja mun saksalaiset kämppikset Laura ja Carla käytiin shoppailemassa Ateenassa. Ilma oli shoppailemiseen aivan ideaali, eli tosi kylmä, joten oli syytäkin viettää koko päivä valtavassa ostoskeskuksessa. Mä niin tarvin kunnon shoppailureissua. Xylokastrossa ei voi juurikaan shoppailla niin tää tuli tarpeeseen. 


Käytiin Starbucksissa. Olin ainoa, jonka nimi osattiin kirjoittaa kuppiin oikein. En muista tämän juoman nimeä, mutta se oli aivan taivaallista.


Uusiin vaatteisiin upposi tuolla reissulla reilu satanen, mutta se oli sen arvoista. Materialismionnellisuus on huipussaan.


Onneksi sää on paranemaan päin. Tälle viikolle on luvattu kesälämpötiloja! Tänään chillattiin rantakadulla +18-asteessa kera frappen ja leivonnaisten. Mulla oli tänään kesä, saksalaisella kämppiksellä kevät ja turkkilaisella talvi. Kaikki on suhteellista.

Vesi on niin turkoosia!
Lounasta.
Päiväkodissa olin tänään ylpeä ku ymmärsin kokonaisen lauseen kreikkaa lapsen suusta! Multa kysyttiin πού είμαι μαμά μου? eli missä äitini on? Okei kirjoitin tuon nyt kreikaksi, että luulisitte mun olevan taitavampi ku olen... Ja ei, en osannut vastata tuohon kysymykseen kreikaksi. Mutta ymmärsin kuitenkin. Piirretään rasti seinään.

Ja oon yllättyny noinkin pienten lasten ongelmanratkaisukyvystä. Monet 4-vuotiaat on oivaltaneet, että täti Sara ei aina ihan hoksaa mitä ne selittää. Jos ne haluaa apua niin ne vie mut ongelman luokse ja näyttää mitä ne haluaa mun tekevän. Ruokailun aikana tarjoilen niille usein jotain hedelmää ja ne sanoo joskus englanniksi no,  jos ne ei halua. Opin tänään kysymään haluatko omenan... "thelis milo?" Osimoilleen näin. Ja ku lähden töistä niin ne huutaa bye bye! :)

Lapsoset taiteili sormiväreillä yhtenä päivänä.
Ja taas vietettiin synttäreitä. Tällä kertaa oli sen hauskan ranskalaisen eli Maxin kaksikymppiset... Max on mulle ihan ku pikkuveli. Sitä on pitäny vähä kouluttaa välillä ku se on onnistunut tekemään mulle jotain kepposia. Sain tosin säikytettyä sen yhtenä päivänä ihan täydellisesti ku olin niiden kämpällä ennen ku ne tuli syömästä takaisin. Se hyppäsi ihan ilmaan säikähdyksestä. Kosto on niin suloinen.

Se on just tämmönen.
Max luo aina näitä tarttuvia Putous-tyylisiä lauseita. Ollaan otettu sen luoma Is possible ihan yleiseen käyttöön täällä. Klassikoihin kuuluu myös paksulla ranskan aksentilla lausuttava Uhmm just a joke... Näiden karkeloiden nimi oli siis Joke Party. Koska jotku ihmiset on vain luonnostaan hauskoja.




Yritettiin kirjoittaa Happy Birthday, mutta teippi loppui kesken. Good enough.


Cilga, Anil, Emeline, meitsi, Maix, synttärisankari Max, Sevval, Sabine ja Sihem.
Pelattiin juomapelejä koko ilta...

Happy Birthday!

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Päivä sairaana

Ja flunssa iski. Taas. Olin flunssassa ennen joulua, paranin, sitten sairastuin taas uutenavuotena, paranin - ja nyt oon taas flunssassa! Kuumetta ei oo, mutta pelkkä flunssa tulee jatkuvasti takaisin. Oon ihmeellisessä kierteessä. Normaalisti oon sairaana ehkä kaksi kertaa vuodessa. Mutta tää nyt johtuu varmaan siitä, että oon päiväkodissa töissä, jossa pöpöt varmasti pyörii ihan tiuhaan. Ja tää on myös uusi maa ja nää bakteerit tulee varmaan ihan yllärinä mun kropalle.

Oon ollut siis tämän päivän kotona. Oon suunnitellut asioita. Ehkä-mahdollisesti tulevaa Budapestin matkaani maaliskuussa, mun Suomi-esitelmää, toista englannintuntia... Kaikki on vielä vaiheessa.

Harmaa ilma ja sataa.
Keskiviikko on siivouspäivä. Meillä on tämmöinen järjestelmä täällä:


Eilen tuli taas askarreltua synttärikortteja päiväkodissa. Korttien tekeminen on tosi mukavaa, mutta mua alkaa oikeesti jo naurattaa, koska tajusin, että miten paljon tuun syömään kakkua tämän vapaaehtoistyöjakson aikana. Päiväkodin työntekijät tuo kakkua töihin, jos on vaikka niistä jonkun puolison tai vanhemman nimipäivä tai synttärit - puhumattakaan niiden omista juhlapäivistä. Ja sitten on vielä kaikkien meidän lasten synttärit ja nimipäivät, jolloin myös syödään kakkua... Elämä on yhtä juhlaa.



Kreikankielen kanssa oon kokenut onnistumisia. Lauantaina tapasin Georgian, joka on meidän projektijärjestön eli Orfeaksen koordinaattori ja myös mun oma mentori täällä. Jokaisella pitkäaikaisella vapaaehtoisella on oma mentori, jonka kanssa on aina silloin tällöin tapaamisia. Rupateltin niitä näitä ja pohdiskeltiin, että mitä kaikkea haluaisin oppia täällä, missä mun taidoissa on kehittämistä, mitä osaan jo... Kaikenlaisten sosiaalisten taitojen lisäksi haluaisin oppia sitä kreikkaa ihan mielelläni, mutta sen kanssa on ollut vähän hankaluuksia. Georgia sitten kirjoitti mulle harjoitukseksi paperille sanoja, jotka mun piti kääntää ja kirjoittaa uudestaan joko isoilla tai pienillä kirjaimilla. Sain jotenkin selvitettyä tämän aivopähkinän:

Nämä oli kuulemma muuten oikein, mutta isoilla kirjoitettuihin sanoihin ei tule heittomerkkejä.
Itseasiassa mä tykkään opetella kieliä, koska ne on vähän kuin palapelejä, jotka selviää pikkuhiljaa. Eikä tässäkään nyt oikeasti mikään muu ole hirmuisen vaikeaa kuin tuo aakkosisto, joka ei tunnu menevän mulla jakeluun. Ympyröin nuo kaksi äännettä, jotka on vaikeimpia sanoa ja jotka mulla menee sekaisin jatkuvasti. Vaikeaa on myös tuo, että nuo kirjaimet on ihan erilaisia pienillä ja isoilla kirjoitettuna. Ollaan ihan hämmennyksen ytimessä. Osaan kuitenkin jo lukea kreikkaa ihan hyvin, jos mulle antaa aikaa sumplia mitä ne kirjaimet nyt olikaan...


Tästä mun kuullunymmärtämisestä oon ylpeä. Eilisellä tunnilla meillä oli pieni testi. Patty sanoi sanoja kreikaksi ja meidän piti kirjoittaa ne:


Saatiin myös kostaa tämä äärimmäinen koettelemus. Mä sain luetella suomen sanoja ja Sevval luetteli turkin sanoja ja Patty yritti kirjoittaa niitä. Suomen sanatkin alkaa kuulostaa ihan joltain mysteerikieleltä kun niitä toistaa oikein hitaasti. Pöytä. Pöytä. Pööyytä.

Muutenkin suomi on mulla välillä vähän hakusessa ku puhun täällä koko ajan vain englantia. Joskus jokin ihan outo suomen sana tulee johonkin keskelle lausetta tai meinaan vastata jollekin suomeksi, mutta sitten muistankin viimetipassa vaihtaa oikealle kielelle. 


Eilen myös tapahtui se mitä me oltiin odotettu. Gobb it tuli takaisin! Se on hauska korttipeli, jota ollaan pelattu ihan mielissämme täällä. Nyt Gobb it oli muutaman päivän matkoilla sen omistajan kanssa, mutta viimeinkin päästiin taas pelaamaan sitä. Tää porukka pelaa sitä aivan liian vakavasti. Hauskat yhteiset pelit ei oo mikään leikin asia. Eilen jopa veri virtasi ja pöytä meinasi hajota.

Mulla on myös näillä näkymin kivoja suunnitelmia viikonlopulle! Meen varmaan saksalaisten kanssa shoppailemaan Ateenaan. Pidän selvästikin huolta siitä, että liikun aina vain porukassa, jossa kaikki muut puhuu yhteistä äidinkieltä paitsi minä. Turkkighetosta ranskalaisjengiin ja nyt saksalaisia. Kielikylpy.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kuvia eiliseltä

Eilen juhlittiin siis Ninan synttäreitä täällä meidän kämpällä. Tää on kyllä hyvä paikka pitää pirskeitä, koska tilaa on paljon ja hyvät musiikkilaitteetkin löytyy, jos ne vain saa toimimaan. Syötiin kakkua ja annettiin Ninalle lahjaksi valokuva-albumi sekä video, jossa me kaikki sanotaan sille onnitteluja. Tanssittiin ihan mielissämme johonkin kolmeen asti ja en oo kyllä koskaan nähnyt kenenkään tanssivan niin hienosti kuin Nina! Se piti meille latinotanssitunninkin yhtenä päivänä, jossa pääsin maksimoimaan kömpelyyteni, mutta nyt se näytti itse entisenä tanssijana hurjaa vauhtia mitä kaikkea osaa. Kadehdittava taito.

Muutamia kuvia eiliseltä sitten. Suurin osa eilisistä kuvista oli heilahtaneita, koska mun kameran asetukset oli tyypillisesti päin puuta, mutta jotain sentään saatiin talteen.

Porukka! Nina, Jan, Sevval, minä, Pavlos, Ieva, Laura, Anil ja Cilga.

Jan ja Nina, jotka molemmat työskentelee vapaaehtoisina Orfeaksen toimistolla.

Sevval ja minä poseeraamassa. Kaikista niistä yhteiskuvista tämä oli ehkä paras ja tämäkin on aika jäätävä.
Turkki, Suomi ja Puola hämyisessä tunnelmassa.
Lauran tekemässä kakussa oli 25 kynttilää...
...joista suurin osa ei meinannut millään sammua.