Puoli vuotta Kreikassa: Matka Turkkiin

Okei päätettiinkin piipahtaa kämpällä matkan jälkeen ennen uudenvuoden bileitä Ateenassa, koska oltiin ihan poikki ja oli pakko päästä vähän lataamaan akkuja huomista varten. Tai no, saapa nähdä meneekö mulla bailut ohitse, koska taidan tulla sairaaksi - miksi oon aina uutenavuotena sairaana! Noh, toivotaan parasta.

Mutta niin. En oo varmaan eläissäni ollut niin väsynyt ku tänään aamulla 17 tunnin junamatkan jälkeen ku päästiin takaisin Xylokastroon. Kyllä, 17 tunnin junamatkan jälkeen...

Päätös lähteä joululomalla Turkkiin oli todella extempore. Ajattelin ensin, että mun joulu menee Xylokastrossa pienellä porukalla, koska suurin osa kämppiksistä lähti lomailemaan kotiinsa. Mun kämppis Anil sitten kysyi, että haluanko lähteä käymään sen kanssa sen kotona Turkin Edirnessä ja innostuin. Eipä mulla varsinaisesti muitakaan suunnitelmia ollut ja mukava päästä näkemään uutta kulttuuria uuden kulttuurin päälle.

Ja Anilin kanssa oon viettänyt muutenkin eniten aikaa täällä, joten musta oli hauskaa päästä tekemään viikon reissu sen kanssa. Matka tosiaankin kestäisi 17 tuntia junalla yhteen suuntaan, joten tämä olisi myös testi, että pystytäänkö sietämään toisiamme noin kauan.

Hintaa yhden hengen junalipuille tuli vain noin neljäkymppiä edestakaisin, joten sen takia me valittiin tämä monien mielestä hullu vaihtoehto matkustustavaksi. Lentokone olisi ihan liian iisi meille. Kreikan läpi junalla kuulostaa seikkailulta meidän makuun.

Edirne sijaitsee ihan Kreikan ja Turkin rajalla lähellä Istanbulia.

Lähdettiin 22. päivä heti ku pääsin töistä iltapäivällä. Syötiin ravitseva kreikkalainen salaatti...

... ja liftattiin ison tien reunalta Ateenaan!

Maisemat oli välillä ihan mielettömät, mutta kameran kautta ei vain koskaan saa tallennettua täysin sitä mitä näkee. Kreikkalaisille nämä maisemat on ihan tavallisia, mutta musta tuntui välillä niinku eläisin postikortissa ja katselin ikkunasta ulos ihan lumoutuneena.

Ateenassa junaa Turkkiin odotellen vietettiin aikaa Anilin kavereiden kanssa pienessä kahvilassa ja syötiin pitaa. Ja syötiin vähän lisää pitaa... (Pita on se meidän juttu.) Meidän juna lähti keskiyöllä ja onneksi olin ollut kaukaa viisas ottaessani mukaan korvatulpat, joten saatiin aika hyvin nukuttua yö. Tai no hyvin ja hyvin. Niin hyvin ku väkkyrässä voi nukkua kovilla junan penkeillä.

Turkkiin saavuttiin pitkän matkan jälkeen keskiviikkona illalla passitarkastuksen jälkeen. Edirneen oli vain muutama kilometri rajalta ja päästiin sinne Anilin perheen hakiessa meidät.

Edirne.

Söpö pikku kahvila Edirnen viereisessä pikkukylässä.

Yövyttiin Anilin kotona ja sain rauhassa nämä päivät kerätä kiloja vatsan seudulle, koska turkkilainen ruoka vain on ihan taivaallisen hyvää. Pöytä oli katettu jatkuvasti ja ensin oli alkuruuaksi keittoa ja leipää, sitten salaattia, pääruoka, toinen pääruoka, lisää leipää ja salaattia, santsi ja jälkiruokaa ja teetä ja vielä kysymys, että otatko lisää. Mun piti kyllä opetella vähän turkkilaisia ruokailutapoja. Ensinnäkin veistä ei käytetä ollenkaan vaan liha pitää taiteilla paloiksi haarukalla. Myös salaatit ja muut lisukkeet syödään kaikki yhdessä isosta kulhosta keskeltä pöytää, jotta pöpöt varmasti sekoittuu, heh. Musta tämä oli kyllä mukava tapa syödä ja halusin kokeilla kaikkea.

Söin myös makeaa baklavaa, eksoottista suolitäytteistä leipää ja toisena päivänä maksaa. Multa myös kysyttiin, että haluaisinko maistaa aivoja, mutta eipä tullutkaan sitten mahdollisuutta syödä niitä. Ehkä ensi kerralla.

Ja saatiin muutes venata parikymmentä minuuttia ennen ku edes päästiin sisään maksaa tarjoilevaan puljuun, koska jono oli hirmuinen. Everybody loves maksa. Tää oli kyllä todella hyvää. Tarjolla oli myös raikkaita tomaatteja, sipulia, chilisoosia ja leipää. Vedettiin ihan törkeet maksaöverit.

Vietettiin paljon aikaa kahviloissa kavereiden kanssa, mutta tämä sosiaalinen puoli oli mulle "hieman" hankalaa, koska porukassa yleensä juuri kukaan ei osannut sanaakaan englantia! Ja mä puolestani osaan laskea turkiksi kuuteen ja sanoa hei ja kiitos, joten oli hieman vaikea kommunikoida. Mutta käytin Anilia tulkkina, jos halusin puhua jonkun kanssa ja mulle opetettiin myös paljon rumia sanoja turkiksi. Sain myös tummatukkaisessa ja ruskeasilmäisessä porukassa jatkuvasti kuulla olevani kaunis ja todella valkoinen, ja mun hiuksia oltiin jatkuvasti hipelöimässä ja kysymässä, että onko väri mun oma.

Edirnen kotoisassa Osmanli-kahvilassa istuskeltiin useamman kerran.

Kierreltiin myös kaupunkia.

Tämä taisi olla entinen juna-asema ja nykyinen taidekoulu. Ihan nätti paikka.

Meitsi ja vanha juna.

Minä ja Anil.

Halpoja vaatteita ja koruja myynnissä.

Kiehtovin paikka mulle Edirnessä oli Selimiyen moskeija, joka on myös yksi Unescon maailmaperintökohteita. Oli suhteellisen komea!

Moskeijaan mentäessä piti ottaa kengät pois, piilottaa vähän paljastavia ruumiinosia ja laittaa huivi päähän. Sisätilat oli kyllä tosi mahtavat.

Moskeijan katto.

Edirne on kyllä todella kiva kaupunki ja mulla oli siellä kotoisa olo. Kaupungin keskusta on vilkas ja värikäs (en kyllä tajunnut ottaa juuri kuvia keskustasta) ja asuinalueet on täpötäynnä korkeita kerrostaloja. Turkin kulttuuri oli kyllä täysin erilainen kuin Suomen ja musta on just siistiä päästä näkemään miten eri tavalla ihmiset elää eripuolilla maailmaa. Matkailu avartaa todella paljon mieltä ja näkökulmia.

Turkissa hulluinta viikon kokemuksen perusteella on liikenne! Sain kiljaista parikin kertaa kun istuin pelkääjän paikalla. Mulla olisi myös mennyt täysin hermot, jos olisin joutunut parkkeeraamaan auton ohuilla kaduilla. Koko parkkeerausprojekti muistuttaa Tetristä.

Turkissa parasta on kyllä perheiden sisäiset suhteet. Suku on tärkein ja paras ja kaikki auttaa toisiaan ja suhteista pidetään huolta. Toisia autetaan myös taloudellisesti todella avokätisesti. Suhteet on niin paljon avoimempia ja lämpimämpiä. Se on asia, jota kadehdin useinkin ulkomailla. Suomessa me pidetään toisiamme etäällä.