Hitaasti

Home sweet home. Täytyy huomata just tuo, että se ei ole "apartment" vaan nimenomaan "home".

Kreikassa ei todellakaan kiirehditä. Teen saman nyt sen kämppäpostauksen kanssa. Pikkuhiljaa. Täällä jankataan sitä koko ajan. En tiiä miten se kirjoitetaan, mutta se sanotaan jotenki siga siga. Jos joku kämppis hätiköi tai jonkun englanti takkuaa niin siga siga. Jos ensin sanotaan, että lähdetään nyt, mutta sitten odotetaankin viisitoista minuuttia niin siga siga. Tänään ku avattiin radio niin heti sieltä hämmentävän kreikan seasta kuului siga siga. Tottakai. Mikäs kiire tässä on.

Eilen Orfeaksella.

Täytyy myöntää, että tuo hidastelu ärsyttää mua noin kymmenen kertaa päivässä. En oo tottunut tähän vielä. Mä itse oon aina ollut tosi ripeä kaikessa mitä teen enkä osaa vain katsella miten jokin tilanne hiljalleen kehittyy ja inhoan ihmisten odottelua. Miksi tehdä asiat hitaasti, jos ne voi tehdä nopeasti? Tää himmailu ärsytti tänään aamulla todella makoisasti ku mut oli pyydetty Orfeaksen toimistolle tuomaan loputkin lippulappuset. Ensin kävin lungisti leipomossa hakemassa aamupalani ja ajattelin, että lappusten viemisen jälkeen meen rannalle syömään... Se oli mun plääni.

Mutta nope! Noin kahden tunnin kuluttua pääsin vasta laahustamaan biitsille äärimmäisen ärsyyntyneenä hitaudesta ja siitä, että mun aamupala ehti jäähtyä sillä aikaa kun selviteltiin vähäsen niitä mun juttuja. Välillä en ees tiennyt, että etenikö mun asia vai istuinko turhaa, koska ei siitä himmailusta ota selvää, että tapahtuuko jotain vai ei.

Ja mun olisi kuulemma pitänyt kirjoittaa jokaiseen lappuun alusta alkaen mun kolme etunimeä ja tästä mulle mainittiin turhautuneena - ihan kuin asian korjaaminen veisi hirmuisesti aikaa. Kreikkalaisella kahden lisänimen kirjoittaminen muutamaan lappuun vie ehkä 10 minuuttia. Suomalaiselta 30 sekuntia. Mulle tuollainen himmailu on ihan jotain rakettitiedettä. En osaa.

No tää himmailukulttuuri on kyllä yllättänyt mut ja vaatii totuttelua. Mutta musta on kuitenkin kivakin nähdä miten eri tavalla asioita hoidetaan eri maassa, vaikka jotkin jutut ketuttaisikin.

Ei oo lämmin vaikka näyttää siltä. Lämmin huppari plus kevyt takki on aika ässä valinta.

Tutustuin eilen lyhytaikaisiin vapaaehtoisiin eli kahteen turkkilaiseen ja kahteen ranskalaiseen. Nekin on ihan uusia Xylokastrossa, mutta lähtevät jo joulukuun lopulla. Ongelmana tässä meidän hengailussa vain oli se, että yhteinen kieli oli hieman hukassa. Ranskalainen tyttö osaa ihan hyvää englantia, mutta poika vain yksinkertaisia lauseita. Turkkilaiset eivät osaa yhtään englantia. Ja sitten on meitsi, joka vetää jotain eeppistä piirrä ja arvaa -settiä ja yrittää ymmärtää molempia osapuolia. Mutta on ne mukavia!

Tänään käytiin joulukirppiksellä ja syömässä. Meitsi oli taas välillä kahden kielimuurin välissä, tällä kertaa komboon kuului 2 turkkilaista ja 2 espanjalaista. Mutta kaikki on niin rentoja ja mukavia! Alan pikkuhiljaa sulautua porukkaan. Aluksi tietenki on vaikeinta, koska näillä on niin pitkä yhteinen historia ja oon ainoa uusi täällä, mutta kyllä tää tästä. 

Ja meillä tuli jo joulukuusikin taloon. Mun joulu taitaa mennä kolmestaan mun kahden turkkilaisen kämppiksen kanssa, koska muut lähtee kotiin jouluksi.