Ζωάρα!

Auringonlaskut täällä on mielettömiä. XYLO LIFE!

On ollut lämpönen ilma. +28 astetta niin tarkenee ihan hyvin.

Iltasella sitten vähän vilpoisempi, mutta edelleen sortsikelit. Takilla ei tee mitään. Hyvin kelpaa istuskella rantakuppiloiden ulkopöydissä iltamyöhällä.

Oon nauttinut mun olosta täällä ihan kympillä. Oon ottanut vähän rusketustakin. Mutta oikeesti oon kyllä tosi valkoinen ottaen huomioon sen, että oon ollut täällä jo puoli vuotta. Eilen istuttiinkin sattumalta värijärjestyksessä saksalaisen ja turkkilaisen kämppikseni kanssa valkoisesta tummimpaan ruskeaan. Ne on molemmat tulleet mua kuukausia myöhemmin tänne ja olin silti kaikista valkoisin. Ei vaan väri tartu vaikka miten loikoo! :D

Parasta just nyt: sain vaihdettua mun lentoliput. Tuun Suomeen keskiviikkona 22.6.! Ennen sitä ehtii vielä lekotella rannalla, hengailla kavereiden kanssa ja juoda monet frappet, maitoa kiitos ja sokeria medium sweet, thank you.

Ζωάρα! kuten meidän kreikkalaiset kamut sanoo kun elämä on suloista. Ζωάρα! kun syödään paistettua patonkia tsatsikin kanssa. Ζωάρα! ku koko poppoo on koolla ja kaikilla on hauskaa. Ζωάρα! ku istutaan naapurikylä Sykian tavernassa koko porukalla.

Engin, Enginin mentori Marina, lyhkäreiden kreikanope Mairi, Maria, lyhkäri Chloe, Sarah, lyhkäri Marine, Georgia. Edessä Marinos, Laura, minä, Marta ja lyhkäri Baptiste, joka asui tämän kuun meidän kämpässä.

Päivät kuluu Xylossa rennosti. Aika menee tosi nopeaa. EVS-logiikalla yksi kuukausikin on vain neljä kertaa yksi viikko - eli ei yhtään mitään! Jestas, lähtisin jo viikon kuluttua kotiin, jos olisin mennyt alkuperäisen suunnitelman mukana. Mulle jo lähetettiin toimistolta Youth Pass, joka mun pitää täyttää. Näyttänee hyvältä CV:ssä. Mutta äh, enkö vaan vois asua täällä aina? Elämä on niin helppoa ja nättiä ku tekee EVS:n. Jos joku miettii, että kannattaako tehdä EVS niin vastaus on KYLLÄ! Suosittelen EVS:ää kaikille.

Nätti iltataivas Sykiassa.

EVS on ollut yksi mun parhaita päätöksiä ja matkakokemuksia. Erityisesti näiden ihmisten kanssa tää kokemus on ollut jotain todella spesiaalia. Kämppiselämässä on omat raivostuttavat puolensa, mutta on se myös mahtavaa! Viime viikolla kahdella kämppiksellä oli kova riita, jolloin ne vain huusi täyttäpäätä toisilleen, mutta parin mykkäkouluun käytetyn tunnin jälkeen oli sitten halaus ja I'm so sorry! Signomi. Ryhmähenki on musta tällä hetkellä erittäin mainio.

Riitoja meillä on lähinnä siivouksesta ja lupausten pitämisestä. Tottakai joskus tulee kärhämää kun on niin paljon porukkaa ja jos sovitaan jotain niin joku aina peruu tai myöhästelee. Mutta semmosta se on.

Minä ja Sarah tyylikkäissä hatuissa lyhkäreiden kämpällä.

Eilen juhlittiin toukokuun lyhkäreiden läksijäisiä. Minä ja Marta edustettiin tyylillä kuten aina.

Ranskalaisia lyhkäreitä.

Ja tanssilattialla soi tietenkin tika taka tika tak! Pita pita pitattaa! Feta feta fetattaa!

Saatiin muuten uusi kämppis! Oltiin odotettu kauan uutta espanjalaista jätkää tänne, mutta se peruikin tulonsa. Onneksi talossa oli kuitenkin tilaa, koska uusi vapaaehtoinen nimeltä Kostas muutti tänne tänä viikonloppuna.

Kostas on muuten jees, mutta se ei koskaan siivoa! Onpahan ainakin joku, jota voi syyttää kaikesta täällä...

Kostas on vähän laiska ja flegmaattinen, mutta kyllä me siitä kuitenkin tykätään. Turkkilaiset löysi nallen roskiksesta. Tervetuloa taloon, Kostas. <3

Työt

Näin lähes puolen vuoden jälkeen voisin tehdä pienen postauksen mun työstäkin tosiaan. Sitä vartenhan mä tulin tänne Kreikkaan ilmeisesti.

Rehellisesti sanottuna työ on kaikista pienimmässä roolissa EVS:ssä (ainakin täällä Kreikassa). Työ luo rutiineja päivään ja auttaa sopeutumaan kreikkalaiseen arkeen, mutta mulle itselleni (ja oikeastaan kaikille muillekin meidän kämpässä) työ on ollut se pienin siivu tätä koko projektia. Tärkeämpää on ollut ystävyyssuhteiden luominen, kielitaidon parantaminen ja eri kulttuureihin tutustuminen. Oon todennut, että kyllä me ollaan kaikki lopulta ihan samaa porukkaa - kotimaalla ei mitään väliä. Mulle on ollut siisteintä tutustua turkkilaisiin, koska niiden kulttuuri on ollut mulle kaikista eksoottisin.

Turkin borabora ei toisinaan taukoa Wapissakaan:

Mun projektijärjestö Orfeaksen päätavoitteita on vähentää rasismia eurooppalaisten nuorten välillä ja tehdä Euroopasta ymmärtäväisempi ja ystävällisempi paikka. Musta toi tavoite on niin hieno! Juuri tällaisia järjestöjä me tarvitaan musta lisää. Tutustutaan toisiimme niin ennakkoluulot vähenee. Ilman ennakkoluuloja ei ole rasismia. Ilman rasismia ei ole vihaa. Pyrkikäämme tähän.

Työnteko ei siis ole se äärimmäinen pointti täällä. Se on tärkeää, mutta ei tärkeintä. Niinkuin varmaan sivupalkistakin näkyy niin hashtageista isoimpia on BILEET ja pienimpiä TYÖ. Totta.

Päiväkodissa en ole mikään korvaamaton apu vaan lähinnä sellainen pikkuhommissa auttava vapaaehtoinen. Siivoan, autan lapsia syömään, joskus autan vaatteiden vaihtamisessa jos tarvitsee...

Naperot.<3

...mutta lähinnä mun päivät koostuu ASKARTELUSTA. Kyllä! Mä oon käyttänyt kymmeniä tunteja askarteluun. Se on mun päiväkodissa tärkeää. Toki olen hiljaa mielessäni kyseenalaistanut askartelun tärkeyttä, mutta koska opettajat tuntuu olevan niin mielissään mun "taidoista" eli räpellyksistä niin mut on nakitettu ikäänkuin koko päiväkodin taiteelliseksi johtajaksi. Oon tehnyt synttäri-, nimipäivä-, pääsiäis- ja kutsukortteja. Oon tehnyt kruunuja, maskeja, hattuja, julisteita, kukkia, lumihiutaleita, perhosia...

Synttärikortti yhdelle meidän pojista. Panostin tähän.

Musta ulkomaalainen vapaaehtoinen on myös lapsien kannalta hyvä juttu, koska lapset oppii muistakin kulttuureista ja ensimmäiset englanninsanatkin painuu mieleen. Lapset osaa sanoa kyllä, ei, haluan lisää ja mitä kuuluu englanniksi. Lisäksi oon tosi yllättynyt miten hyvin pienetkin on tajunneet, että täti ei ymmärrä mitä ne puhuu. Ne on keksineet toisia keinoja kommunikoida mun kanssa. Ne näyttää peukkua, jos teen mitä ne tarvitsikin tai jos en ymmärrä mitä ne haluaa niin ne vie mut ongelman luokse. Ja yhtenä päivänä yksi pikkutyttö halusi tietää mitä teen, mutta se hoksasi, että en varmaan ymmärrä jos se kysyy niin se vain tuli mun luo, osoitti sormella mun hommia ja nosti kulmakarvojaan kysyvästi. :D Niin oivaltavaa noin pieniltä.

Tällä hetkellä teen kevätjuhlaa varten elokuvateemaisia koristeita.

Mulla on enää TJ6 töissä (6 päivää jäljellä). Hullua! Vastahan mä 16. joulukuuta aloitin tuolla 22-vuotissynttäreitteni jälkeisenä aamuna (tosi pirteänä). Täti Tsipouro...

Tulee kyllä ikävä noita naperoita. :(

Exploring Berlin!

RyanAir lensi perjantaina mukavan tasaisesti Ateenasta Berliiniin. 

Lentokentällä tapasin mun entisen EVS-kämppiksen Carlan, joka on ihan huippu tyyppi! Paras likka. Yritettiin käyttäytyä niinku normaalit ihmiset, mutta hajoiltiin vaan koko aika ihan täysillä meidän jutuille ja oltiin niin innoissamme tästä eeppisestä jälleennäkemisestä, että ei pystytty hillitsemään kyllä yhtään. Ja mulle Berliini on ollut jo vuosia sellainen paikka, jossa oon halunnut käydä. *gentle screaming*

Yritettiin ottaa hienoja kuvia valokuva-automaatissa, mutta failattiin niin hyvin toi eka ylivaloittunut setti. Naurettiin ihan vedet silmissä noille kuville. Hieno kuva mun selästä toi eka. Nailed it.

Perjantai-iltana mentiin tietenkin nauttimaan saksalaisesta oluesta, ja täytyy myöntää, että vaikka musta olut on ajanhukkaa muiden mainioiden juomien rinnalla, niin aito saksalainen olut on kyllä ihan juomakelpoista. Siinä missä mulla meni puolitoista tuntia yhden tuopin juomiseen (olinpa taas kreikkalainen) niin saksalainen Carla sain omansa viimeistellyksi viidessätoista minuutissa. Tyypillistä.

Juteltiin EVS-talon tapahtumista. Se on ihan ku Big Brother -talo. Voi sitä juorujen määrää. Mitä kaikkea voikaan tapahtua kun samassa kämpässä asuu monta eri kulttuureista tulevaa nuorta. Sanotaanko näin, että lähes kuuden kuukauden jälkeen en ylläty enää mistään mitä näen tai kuulen tässä talossa. :D Kaikki on koettu.

Carlan ilmeet mun kertoessa sille talon mehukkaimpia juttuja:

Aika kului kierrellessä kaupunkia ja syödessä hyvää ruokaa.

Näin Berliinin muurin! Oon halunnut nähdä sen niin kauan. Okei, ei se oikeesti ollut edes niin vaikuttava loppujen lopuksi. Se oli... muuri. Mutta onhan sillä huikea tarina.

Rakastan Berliinissä sitä, että kaupungilla on todella synkkä historia, mutta virheistä on opittu ja haavat paikattu, ja nyt kaupunki on edistyksellinen kulttuurin ja taiteen (erityisesti katutaiteen!) kehto. Se tunnelma Berliinissä on musta jotain mieletöntä. Sanoin Carlalle, että musta Berliini on vähän kuin Euroopan New York. Musta tuntuu, että kaikki on mahdollista siellä. Berliini on cool, taiteellinen, rento. Sori Budapest, mutta Berliini on nyt makein kaupunki, jossa oon käynyt.

Käytiin holokaustin muistomerkillä.

EVS-kämppikset.

Käytiin myös kansallisgalleriassa tsiikailemassa vähän saksalaista taidetta. Istuskeltiin myös kivassa puistossa livemusiikkia kuunnellen.

Carla huomasi, että se on kalpeampi kuin suomalainen. Hahaha edes kerran elämässäni en oo se valkoisin haamu. Arvatkaa kuinka paljon saan kämpällä kuunnella läppää aina mun valkoisesta ihosta - "50 shades of white!" Mutta hah, kerrankin meitsillä ON RUSKETUS. :D Rasti seinään.

Carla näytti siisteimpiä paikkoja.

Musta graffitit on aliarvostettuja. Ne on Berliinissä tosi upeita.

(Kuvia olisi lisääkin, mutta mun kone ei nyt halua tehdä yhteistyötä niiden lisäämiseksi tähän.)

Oli ihan huippu reissu! Berliini on upea. Asun siellä vielä joskus. Lupaus. Mutta oli taas kiva palata kämpällekin. Joskus maaliskuussakin vielä tuntui siltä, että en ikinä voisi asua kauempaa ulkomailla, koska ikävä Suomeen oli niin kova, mutta nyt lentolipussa lukeva Ateena aiheuttaa heti kotoisat vibat. Kaikkeen tottuu ja ihmiset on niitä, jotka luo sen kotoisan tunnelman.

Plan Berliini

Tälle viikonlopulle on suunnitelmissa Berliini! Lennän Ateenasta seitsemälläkympillä edestakaisin. Kiitos RyanAir! Jos olisin ollut nopeempi niin olisin saanut liput 20 eurolla eestaas. Suomesta lentäen tällaisista hinnoista voi vain unelmoida.

Oon halunnut käydä Berliinissä teinistä asti. Jokin siinä kaupungissa kiehtoo niin hirmuisesti. Meen tapaamaan siis mun entistä EVS-kämppistä Carlaa! Ootan ihan sikana, että pääsen raportoimaan kaikkea mitä talossa on tapahtunut sen lähdön jälkeen - vaikka ollaan kyllä juteltu melkeen joka päivä Wapissa.

Palailen takaisin maanantai-iltana. Oon niin innoissani tästä! 

Auf wiedersehen! <3

Mietteitä lähdöstäni

Oon järkyttynyt siitä miten nopeasti mun lähtöpäivän aamu koittaa. En halua lähteä "kotiin"! Xylokastron pitkäaikaisten vapaaehtoisten kämppä on nyt mun koti. Flat 1 - best haram flat ever!

Menin sitten eilen Orfeaksen toimistolle tomerana ja sanoin Georgialle, että haluaisin pidentää mun projektia. Georgia sanoi aluksi, että ei mitään ongelmaa, mutta sitten se muistikin, että mun projekti on vähän erilainen kuin muiden - liittyy jotenkin rahoitukseen ja yhteen järjestöön, joka on tiukka tämmösistä jutuista. Eli eipä onnistu sitten millään. Kuusi kuukautta on mulle maksimi. Mun pitää lähteä.

Sarah ja minä lyhkäreiden partsilla lauantaina. Your balcony - my balcony.

Olin olettanut, että saisin jatkaa, koska jotkut mun kämppiksistä ovat saaneet pidennettyä projektiaan jopa vuoteen! Pyysin saada edes asua kämpässä muutaman viikon pidempään, mutta sillekään ajatukselle en heti saanut vihreää valoa, koska tilaa ei välttämättä ole.

Olin tästä asiasta eilen niin surullinen! Itketti. Ja on tämäkin touhua, jos itken jo kolme viikkoa ennen mun läksijäisiä itteni hajalle. Inhoan lähtöjä, loppuja ja hyvästejä. Juuri nyt en pysty edes ajattelemaan lähtöäni ilman kyyneliä silmissä.

I need some time...

Georgia sanoi, että mun kannattaa tsekata tämä kuva, jossa näkyy uuteen kulttuuriin sopeutuminen eri vaiheittain. Oon käynyt noista tasoista jokaisen läpi ja oon nyt jumissa kohdassa 5; tämä paikka on mun uusi koti enkä halua lähteä takaisin mun omaan kotimaahan. Kuvan mukaan mun fiilisten pitäisi vielä muuttua useampaan otteeseen, mutta en taaskaan usko, että se on mahdollista. Oon ollut jumissa jokaisella tasolla ja aina on tuntunut siltä, että eteenpäin ei voi päästä. Silti se mieli jotenkin naksahtaakin itsestään seuraavalle tasolle.

Mulla meni tänne sopeutumisessa kauemmin kuin oletin. Ehkä vasta kaksi kuukautta saapumiseni jälkeen eli helmikuun puolessa välissä alkoi tuntua siltä, että oon tottunut tähän kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen. Onhan se iso mullistus elämässä muuttaa uuteen maahan, aloittaa uusi työ ja asua uusien ihmisten kanssa, joten itselleen pitää antaa aikaa tottua siihen kaikkeen. On ihan normaalia olla vähän tai aika paljonkin hukassa. Kreikassa kaikki on siga siga. Pikkuhiljaa. Ajan kanssa kaikki normalisoituu.

The Powerpuff Girls in action!

Lopulta sain luvan siihen, että voin asua kämpässäni maksimissaan kolmisen viikkoa virallisen projektini loppumispäivän jälkeen (5.6.), jos onnistun vaihtamaan lentolippuni itse. Helpottaa. Nyt kaikki riippuu näistä lipuista. Ennen juhannusta oon jokatapauksessa Suomessa. Tähtään johonkin 21.-23.6. akselille. Tarkemmat speksit sitten myöhemmin, jos kaikki menee putkeen.

Kaikenlaista tekemistä

Siitä tiedät, että oot EVS-seniori ku taulu sun sängyn yläpuolella on täyttynyt kaikesta krääsästä. Ku tulin tänne joulukuussa niin tuossa taulussa oli vain kolme lappua, jotka mun entinen huonekaveri oli kirjoittanut tervehdykseksi. Niissä luki suomeksi Hei Sara, Hyvää huomenta ja Hyvää yötä. Samat puolaksi ja kreikaksi. Mulla on edelleen ne laput tuossa, mutta niiden teksti on haalistunut. On toukokuu.

On toukokuu: ja kreikka ei vieläkään luonnistu. :-D Kreikka on mulle kuin matikkaa eli pitää aina pähkäillä hirveesti yksinkertaisiakin juttuja. Osaan vain päiväkotisanastoa. On kyllä pitänyt olla niin luova noitten lasten kanssa töissä ku oon yrittänyt kommunikoida jotenkin. Niin paljo tekee mieli sanoa, mutta sanoja ei ole.

Viime tunnin kreikan läksyjä. Aiheena myöntävä ja kieltävä vastaus eri kysymyksiin.

Aika juoksee. Oli meidän saksalaisen kämppiksen Janin aika lähteä kotiin jokin aika sitten. Meidän kämpän jätkillä ei pysyneet paidat taaskaan ollenkaan päällä tanssilattialla ja se jos mikä on merkki eeppisistä bileistä. Meidän bileet on aina eeppisiä, mutta ku poikain paitojen napit repsottaa nii se on aina vähän astetta villimpää ja vähän voi olla pää pipi seuraavana päivänä. Jan kurkkasi mun ja Martan huoneeseen ku se oli lähdössä aamulla ja totesi vaan että herranjestas te ootte kuolleita. Juu.

Mut muutes nakitettiin kokoamaan Janille lahjaksi valokuva-albumi ja mielestäni onnistuin aika hyvin toteutuksessa. Tein tuon kannen kaupan hedelmäpussista. Oli kiva askarrella jotain tällasta pitkästä aikaa. Kannen teksti on Ed Sheeranin biisistä I see fire, jota Jan aina soitti täällä kitaralla.

"Toivon, että muistat minut."

Kaikki kirjoittivat myös oman viestinsä Janille ja itse kirjoitin hyvästiksi näin:

Ja nyt kun Jan on lähtenyt... mä lähden seuraavana! Mulla on alle neljä viikkoa jäljellä täällä. Hullua.

Haikeat fiilikset on jo nyt. Musta tuntuu, että mun läksijäisistä tulee yhet hemmetin hautajaiset, koska tuun todennäköisesti vaan itkemään koko illan. Oon aina niin emotionaalinen ku pitää sanoa hyvästejä kavereille. Ei tää paikka varsinaisesti oo mulle mitenkään erityisen rakas vaan just nää ihmiset. Oon ihan hirveen kiintynyt näihin kaikkiin tyyppeihin. Tykkään mun saksalaisista, puolalaisista ja turkkilaisista. Ku asuu samassa talossa niin kiintyy ihan tolkuttomasti ku katselee monta kuukautta samoja tyyppejä; Laura, Marta, Maria, Sarah, Yady, Engin, Anil. Miten näille osaa sanoa viimesen heipan 5. päivä kesäkuuta?

Powerpuff Girls: Marta, Yady ja meitsi! Rikkoutumaton kolmikko. Forever Powerpuffs!

Meillä on ihan täydellinen kämppä. Rakastan mun kämppiksiä! En oo normaalisti halailijatyyppiä, mutta ihana halata kaikkia oikeen tiukasti aina ku palaa matkoilta kotiin. Enkä oo ikävöijätyyppiä, mutta kyllä mä ikävöin mun kämppiksiä, jos ei olla nähty muutamaan päivään. "I missed you so much" on lause, joka tässä talossa on sanottu useasti. Me ollaan perhe! Kaikki välittää kaikista. Jotenki se ku asuu samassa talossa nii on nähnyt kaikkien hyvät ja huonot puolet, ollaan itketty ja naurettu yhdessä. Se tekee porukasta tosi tiiviin.

Jos mulla on täällä riitaa jonkun kanssa niin just tän tyypin kans; Engin. Meillä on vastakkaiset mielipiteet kaikesta. Saadaan kinastelu aikaan alle aikayksikön, jos puheenaihe on tulenarka. Mutta Engin on huippu frendi, jonka kanssa on helppo puhua mistä vaan ja huumorintajukin on samanlainen. Tää tyyppi on vähän ku uusi Crazy Max, jota voi kiusata.

Parhaita kamujani täällä! Ja jos pitäis laskea kuinka monesta pulasta Engin on mut pelastanut niin ei sormet kyllä riitä laskemaan. Ja kuinka monta ongelmaa se on luonut mun elämään - siihenkään ei sormet riitä. xD Aina jos on joku ongelma niin "Engiiiiin!" - yhtenä yönä tätä tuli kiljuttua Martan kanssa ku löydettiin TORAKKA meidän huoneesta!

Lyhkäreiden kanssa biitsillä. Siinähän se päivä hurahtikin. Istuttiin auringonlaskuun asti tuolla ja nähtiin delfiinejä meressä. Se oli niin kaunista! En mä joka päivä delfiinejä näe.

Parin viikon takaisten lyhkäreiden läksijäisten kuvasatoa. Saatiin turkkilaista ruokaa ja tanssittiin hassuissa hatuissa napatanssia. :D

Keskellä paras huonekamu ikinä eli Marta ja minä. Huhtikuun lyhkärit turkkilainen Ebru ja ranskalainen Maixent.

Tehtiin rannalle nuotio eilen. Oli niin lämmin ilta! Oikein sellainen painostavan lämmin ku ilma ei liiku ollenkaan. Ja selfietikun käyttö osoittautui hankalaksi.

Ja on ollu kivat säät. Joka päivä lähemmäs kolmeakymppiä. Meidän katolla kelpaa lekotella töiden jälkeen.

Mun ja Lauran terveellinen ruokavalio.

Engin...