Porukka kuvina ja pieni vuodatus

Okei nyt tää aika alkaa menemään nopeasti. Ensimmäinen viikko meni kamalan hitaasti, mutta nyt hätkähdinkin perjantaihin. Kohtahan on jo joulukin! Kohta kaksi viikkoa täynnä. Kauhee ku ei ehdi kirjottaakaan kun on koko ajan jotain häslinkiä ja menoa.

Eilen Xylokastrossa myrskysi. Makeita aaltoja iski rantaan ku olin kävelemässä rantatietä kauppaan.

Hyvä porukka koossa! Tämä eka kuva on viikonlopulta kun pidettiin tervetuliaispippalot mulle, lyhytaikaisille vapaaehtoisille ja käymään tulleille ex-vapaaehtoisille. Laskettiinkin, että tässä porukassa oli ihmisiä kahdeksasta eri maasta. Joskus ennen lähtöä pelkäsin, että mitä tästä tulee ku oon ainoa suomalainen, mutta täällä oon lopultakin huomannut, että kansallisuudella ja kielellä ei ole mitään väliä! Sillä ei ole koskaan mitään väliä. Ei täällä jaeta porukkaa maittain, ulkonäön tai uskonnon mukaan vaan kaikki on samaa porukkaa.

Tiistaina sitten juhlittiin mun synttäreitä - täytin 22 vuotta. Ouzoa en ole vielä(kään) maistanut, mutta luulen, että tsipuro on mun uusi lempijuoma ja sehän mun synttäreillä virtasi. Tsipuro and chill. Mulle oli tehty kakku, jossa luki "kanka" eli turkiksi "paras kamu" - tätä sanaa kuulee jatkuvasti käytettävän. Monta sanaa en turkkia osaa, mutta kanka on tosiaan yksi niistä. Salak (tyhmä) on toinen. Olemme saaneet turkkilaisten kamujeni kanssa rikottua kielimuurin jo ihan hyvin.

Sitten vielä yksi yhteiskuva. Pelattiin vihoviimeinen jalkapallomatsi ennen joulua, koska monet kämppikset lähtee jouluksi kotiin. Mun joukkue hävisi 10-8. Oli tiukka peli. Mun jalat on ihan mustelmilla.

Keskiviikkona tehtiin melomakaronaa eli kreikkalaista jouluherkkua meidän kreikanopen ja projektin pomon johdolla. Reseptistä löytyi siirappia, appelsiinimehua, pähkinöitä... Oli vähän liian hyvää...

Melomakaronat valmiina.

Ja lisää ruokaa. Oon asustellut viime ajat kakkoskämpässä, koska mun parhaat kaverit asuu täällä. Me asutaan siis pitapaikan yläpuolella. Se ei ole hyvä asia let me tell ya... Otan tavoitteeksi tän jakson aikana +5 kiloa. Pita on kyllä niin jumalten ruokaa. Suosittelen.

Sitten pieni loppuvuodatus.

Toki ei tää aika täällä täydellistä oo ollut vaan tässä projektissa on ollut omat haasteensa niinku elämässä aina on. En odottanutkaan mitään täydellisyyttä. Vaikeinta on ollut porukkaan sopeutuminen ja toki tiedostan, että oon tehnyt sen itse vaikeaksi itselleni. Yksittäin jokainen on tosi mukava, mutta isossa porukassa olo on vähän ulkopuolinen. Siksi tykkäänkin hengailla enemmän kahden ranskalaisen ja kolmen turkkilaisen kanssa kakkoskämpällä enkä kotonani. Lisäksi mun oman kämpän huonekaveri on mulle happamana - luultavasti siksi, koska siitä ehkä tuntuu, että "varastin" yhden sen parhaista kavereista.

Mä en haluaisi mitään draamaa, mutta mun on vaikea sovitella tätä tilannetta, koska mun huonekaveri ei edes puhu tai hymyile mulle. Tunnen vaan inhottavan jännitteen, jos oon sen kanssa samassa huoneessa. Sanoisi suoraan mikä vaivaa. Vai pitäisiköhän mun kysyä suoraan, että mikä vaivaa... vai onkohan se vain bensaa liekkeihin?

Ajattelin, että en nyt tee asialle mitään vaan annan pölyn laskeutua ja jos kiukkuilu jatkuu vielä joululoman jälkeen niin alan selvitellä kunnolla. Mua vaan eniten risoo maailmassa se, että vaikka sä olisit itse kiva kaikille niin kaikki ei oo kivoja sulle. No mutta onneksi nyt on kyse vain yhdestä ihmisestä, jonka seurassa en viihdy just nyt ja muut on mukavia. 

Ajattelin tehdä työstä ja kielenopiskelusta omat postauksensa myöhemmin. Mutta tämmöstäpä tää mun elo täällä on tällä hetkellä. Mukavaisaa. Toteamme jälleen, että AINA kannattaa lähteä ja matkustaa. Siinä ei koskaan häviä mitään. Se ei oo koskaan täydellistä, mutta aina opettavaista.