Kiirettä on pitänyt.
Meidän kämpän kokoonpano on jälleen muuttunut radikaalisti. Nina lähti projektinsa päätteeksi kotiin ja Anil muutti tilavampaan kakkoskämppään. Meille tuli uusi saksalainen tyttö Sarah. Mulle piti siis välttämättä keksiä lempinimi, jotta erotutaan kaimani kanssa toisistamme ja oon nyt Saranaki. Kiitos tästä Janaki. Penguin ja Sweety Tweety on nimiä, joita myös tottelen täällä, haha! Tiedät kuuluvasi porukkaan ku sulla on useampi lempinimi...
EVS-perhe! Kaikki on niin mukavia ja toisista huolehditaan. Projektini alussa tuntui siltä, että mokasin koko homman ku mulla oli draamaa huonekamuni kanssa, ja asuin siksi mielummin kakkoskämpässä koko joulukuun. Tämän kämpänvaihdokseni sitten tulkittiinkin niin, että en haluaisi tutustua mun muihin kämppiksiin ja en siksi oikein saanut kontaktia koko porukkaan. Hengailin liikaa vain yhden tyypin kanssa, vaikka olisi ollut fiksuinta tutustua heti alusta alkaen kaikkiin. My bad. Puhuin tuolloin Georgian kanssa, että en tunne oloani yhtään kotoisaksi täällä ku tuntuu, että en tuu porukan kanssa yhtään juttuun. Mutta asiat saatiin onneksi selvitettyä. Yhteishenki on koko ajan muuttunut paremmaksi. Musta tykätään täällä paljon ja mä tykkään myös kaikista.
Tää on ku jokin eläinlauma - asema laumassa vakiintuu jatkuvasti ja auktoriteetti nousee. :D Oon se, jota kuunnellaan ja musta tuntuu, että mun päätöksentekokin on parantunut. Uskallan päättää kaikkien puolesta ja suunnitella yhteisiä juttuja. Enää ei tunnu siltä, että mun pitää olla se, joka kysyy luvan kaikkeen. Musta on tullut aktiivisempi ja itsevarmempi. Mietin myös, että missä me voitaisiin parantaa meidän kämpän viihtyvyyttä ja siinä onnistuin kyllä just tuon The No Bora Bora -haasteenkin kanssa. Borabora on vähentynyt hurjasti, vaikka haaste ei enää olekaan niin virallisesti käynnissä ja kaikilla on nyt parempi fiilis ku ei tarvitse jatkuvasti istua keskustelujen ulkopuolella. Tehtävä suoritettu. Kirjoitin Orfeaksen nettilehteen artikkelin tästä haasteesta ja sen voi lukea TÄSTÄ.
Oon jo EVS-seniori. Uskomatonta, että mulla on enää puolitoista kuukautta jäljellä täällä! Huikea kokemus tähän asti. Ajattelin pidentää projektiani heinäkuulle, mutta ikävä on Suomeenkin kuukausien jälkeen enkä halua missata juhannusta, jolloin näen pitkästä aikaa kaikkia mun kavereita. Joten lähdön hetki on sunnuntaina 5.6. ja se on lukkoon lyöty, vaikka mun kamut täällä sanookin, että eivät halua Sweety Tweetyn lähtevän niin pian. Pelkään jo mun läksijäisiä ku oon niin EVS-emotionaalinen, että itken ihan varmasti kaikkien edessä. :-D Mutta tässä kämpässä on kyllä monesti jo itketty, lohdutettu toisia, riidelty, mökötetty ja näytetty tunteita ihan laidasta laitaan. Silleen niinku kotona voi vapaasti tehdäkin.
Ja kreikankielestä on tullut mulle uusi pakkoruotsi. Eli ei voisi vähempää kiinnostaa! Oon ajatellut lopettaa tunneilla käymisen koska 4 kuukauden jälkeen osaan vain hädintuskin esitellä itseni kreikaksi. Päiväkodissa mulla on edelleen jäätävä kommunikointiongelma lasten kanssa. En tiedä uskallanko sanoa Georgialle, että en jaksa opiskella enää. :D Noh, ehkä mä kestän vielä tän loppuajan jotenkuten.
Mutta mun motivaatio oppia turkkia on kasvanut. Osaan paljon sanoja turkiksi ja haluaisin oppia ymmärtämäänkin sitä vähän. Mutta mua vähän hirvittää turkki, koska se toimii samalla tavalla kuin suomi eli kokonaisen lauseen voi periaatteessa sanoa yhdellä pitkällä sanalla eikä turkissa ole edes vastinetta sanaparille "minä olen". Borabora on entistä hirvittävämpää...
Kielimuurin kutistamiseksi siis opetin turkkilaisille lyhkäreille englantia yhtenä päivänä.
Haluaisin, että tytöt pääsisivät porukkaan mukaan, joten kertailtiin vähän enkkua Engin apuopenani.
Opeteltiin mm. suullisesti persoonapronominit sekä helppoja ja hyödyllisiä verbejä kuten be, have, go, come, eat, drink, wait, sleep jne. Lisäksi tsekkailtiin adjektiiveja ja viikonpäiviä sekä kuukausia. Simple!
Englanti on niin tärkeä kieli! Turkissa englanninopettajatkaan ei osaa englantia vaan tunneilla katsotaan kuulemma vain videoita. Mun omat kämppikset on oppineet englannin itse pänttäämällä ja kuuntelemalla englanninkielistä musiikkia. Nää tytöt sanoi, että ne haluaa oppia puhumaan englantia sujuvasti joskus. Jos tässä tavoitteessa voin edes hitusen auttaa niin hyvä. En tiiä oonko opettajatyyppiä, mutta mulle on tullut iso intohimo opettaa englantia.
Tajusin yhtenä päivänä, että en olisi edes tutustunut mun ystäviin ilman englannintaitoani! Oon nyt niin kiitollinen kaikille mun englanninopettajille ala-asteesta asti. Niinku yksi kämppikseni sanoi: "Se on aika uskomatonta, että vaikka ollaan niin erilaisia niin englannin avulla meidän välistä katoaa kaikki muurit." TOTTA!
Tällä viikolla pojat järjestivät tylsimmän workshopin ikinä... väittelyn EU:sta! Voi herranduudelis miten oltiin jo lintsaamassa tyttöjen kanssa ja pojat yritti saada meitä paikalle nakittaen meidät kahvitukseen, mutta ei todellakaan oltu menossa. Täällä ei ole pakko osallistua workshopeihin ja ajateltiin, että tämäkin on siis vapaaehtoinen juttu, mutta tää olikin tärkeämpi. Lopulta Georgia soitti meille kaikille vihaisen puhelun ja jouduttiinkin menemään paikalle häntä koipien välissä. Engin ja Jan esittelivät EU:n toimintaa ja sitten väiteltiin ryhmissä onko EU hyvä vai huono juttu. Aloitettiin paperipallosodalla.
Jan sanoi, että voin kostoksi pitää taas kuvis-workshopin, mutta loppujen lopuksi tää EU-juttu olikin mielenkiintoinen, joten ehkä mun ei tarvitse rangaista näitä tyyppejä, joita kiinnostaa kuvis yhtä paljon ku mua politiikka.
Eilen oli kyllä parhaimmat grillibileet ikinä! BBQ PART II! Meidän kämpän katto on aivan ideaali hengailuun erityisesti kun öisinkin lämpötilat hipoo kahtakymppiä. Ruokaa, musiikkia, kavereita - mitä muuta ihminen tarvii?
Sori taas naapurit...
Sara ja Sarah.
Kippis!
EVS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti