Rhodes, maaan!

Rhodoksen matka Martan, Marian ja Yadin kanssa oli aivan huippuhauska! Lähdettiin sunnuntaina ja tultiin takaisin lauantaina. Ihoa tuli kärtsättyä, rannalla loikoiltua, shoppailtua, käveltyä vanhassa kaupungissa ja viiniä nautiskeltua. Aivan ideaali breikki Xylokastrosta. Xylossakin tunnen usein olevani lomalla niin Rhodoksen reissu oli kuin loma loman sisässä. Nautin. Oon ihan täynnä energiaa aina kun aurinko paistaa ja Rhodoksella sitä sai kokea enemmän kuin tarpeeksi. Ikimuistoinen reissu. Kuvat kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.

Aloitettiin matka Ateenasta. Istuskeltiin Syntagman aukiolla ennen ku lähdettiin lentokentälle. Lento oli yhdeksän aikaan aamulla.

Mun uusi huonekaveri Marta ja minä.

Yadi, Marta, minä ja Maria.

Kentällä uni tuli kuitenkin lopulta, vaikka kovalla soiva lentokenttämusiikki raivostutti ja penkit oli kovia.

Tosiaan kentällä tajusin, että en ollut ottanut passia mukaan. Rehellisesti sanottuna ei käynyt mielessäkään! :D Jotenkin ajattelin, että kotimaan lento nii mitäs tässä... Kotimaan lento! Kyllä sitä on niin kreikkalaistunut. Piti käydä tiskillä kyselemässä, että kai ajokortilla pääsee Rhodokselle - ja pääsin!

Lämpöä oli reipas +27 astetta joka päivä. Musta oli myös hämmentävää ku pääsin kuulemaan suomeakin, koska Rhodos nyt tietenkin on suomalaisten lomailijoiden suosikkikohteita. Voi sitä borabora-pisteiden ropinaa...

Maria päätti kokeilla jotain extremeä. Itse en olisi todellakaan uskaltanut hypätä tuolta. Respect!

Ah Yadigar, henkilökohtainen Shakirani.

Parhaassa seurassa paras reissu! Pähkinänkuoressa. (Oon nyt laiska kirjottamaan ku nukkumaanmenoaika lähestyy.)

Mukaan tarttui myös parhaat matkamuistot ikinä. Löydettiin yhden euron kaupasta selfietikun lisäksi kaikille uudet sisäkengät. xD Ollaan nyt tiimi. Näiden ulkonäöstä sietäisi antaa sakot, mutta nää on niin mukavat jalassa ettei oo tosikaan. "One euro, man!"

Naurettiin ku meillä oli nää jalassa just eilen, oltiin kaikki ihmeellisissä löysissä rönttövaatteissa ja ilman meikkiä ku lyhkärit tuli meidän kämpälle turkkilaisen ruuan iltaan. Niillä oli kaikilla hiukset hyvin, kivat vaatteet päällä ja meikit naamassa. Siitä tietää, että tuntee olevansa ku kotonaan ku ei jaksa enää kiinnostaa miltä näyttää. Muistan ku tulin Xyloon nii olin joka päivä just farkut jalassa, piilolinssit silmissä ja hiukset suoristettuna, hahahah... Hyvät ajat.

Grillauskausi avattu

Meidän kämpän katolla oli hyvä grillata.

Mun tekemä hieno salaatti.

Nina raateli kanan.

Maria valmisti ensimmäistä kertaa elämässään tsatsikia.

Meidän ruokapöytä.

Makkaraa!

Enginin vieressä istuu uusi turkkilainen lyhkäri Ebru ja ranskalainen lyhkäri Alexis.

Marinos ja Karolina.

Ruokalepo.

Entinen vapaaehtoinen Karolina sai sitruunamitalin, koska tiskasi meidän astiat.

Ja lähden nyt Ateenan kautta Rhodokselle Martan, Marian ja Yadin kanssa. Nähdään ensi lauantaina!

Hyvästejä

Menin Enginin ja Iremin kanssa Kiatoon kahville yhtenä päivänä ku kämpällä ei ollut mitään elämää. Kiatoon on helppo mennä aina liftaamalla - hitchhiking.

Irem! Aşkitooom!

Toi sana hitchhike aiheuttaa englanniksi joskus tumpelointia. Esimerkiksi Ugur ilmoitti erityisen ylpeänä menneensä Kiatoon hitchcockingilla. Ja niin syntyi jälleen yksi legenda...

Ugur ja melkein oikein napitettu paita.

Käytiin myös lyhkäreiden kanssa Kiatossa. Ei käytetty hitchcockingia kuitenkaan tällä kertaa vaan ihan bussia...

Mukava porukka. Ranskalaisten tyttöjenkin englanti ehti kehittyä kuukaudessa jonkin verran. Siinä missä kehnommin englantia osaavat oppii muilta niin tää oppiminen toimii myös toisinpäin. Mua naurattaa, koska meille kaikille tarttuu kehnommin englantia puhuvien virheitä, aksentteja ja ilmaisuja. Joskus kesken lauseen oon silleen; "...miksihän mä puhun taas tällä ranskisaksentilla?" Ja kirottu Ugur sekoitti puheessaan aina pronominit he ja she ja huomattiin Iremin kanssa, että alettiin itsekin sekoilla niiden kanssa jatkuvasti. Normaalisti he ja she ei mene mulla koskaan sekaisin, mutta nyt... xD Kiitti hirveesti.

Lyhytaikaisten vapaaehtoistenkin eli Iremin, Ugurin ja ranskalaisten tyttöjen projektit loppui tältä kuulta. En oo hyvä hyvästeissä. Ne on aina enemmän tai vähemmän haikeita ja inhoan julkisesti kyynelten pyyhkimistä. Tähän asti ollaan päästy EVS:ssä vähillä kyyneleillä, mutta tiesin, että nyt olisi rankemmat heipat.

Irem lähti jo eilen iltapäivällä Ateenaan, josta se jatkaa tänään Turkkiin. Menin suoraan töistä lyhkäreiden kämpälle ja hengailin siellä niin kauan, että Iremin piti lähteä bussiasemalle.

Oltiin parhaita EVS-ystäviä. Mulla aina nää bestikset tulee ja menee täällä. En osaa päättää kuka olisi bestiksistä bestiksin. Irem antoi mulle tuon kuvassa näkyvän lempikorunsa ja purskahdin itkuun ku se oli nii ihanasti tehty. :( Iremiä tulee ikävä! Tunnettiin vain neljä viikkoa, mutta oltiin alusta asti niin aşkitomit. Aşkitom tarkoittaa vähän hassuksi turkiksi minun kultaani.

Minä, Irem ja Ugur lyhkäreiden parvekkeella, joka muutettiin olohuoneeksi.

Tähän päälle eilen piti sanoa hyvästit myös Sevvalille, joka oli mun kämppis projektini alusta asti ja aina vakkari turkkiporukassani. Kreikan tunneilla hoksattiin samanlaisuuksia meidän äidinkielissä; suomen sana sisko tarkoittaa turkiksi lihavaa. Siitä lähtien oltiin siskot. "Siskooo!"

Meille iski yhtenä iltana luovuuspuuska. Sevval esittää vapaudenpatsasta. 

Toi kuva on otettu Pimeällä Puolella eli Sevvalin ja Martan huoneessa. Pimeää Puolta kutsutaan myös Peppuhuoneeksi. Voi tämäkin on niin tyhmä tarina... Nimi "The Ass Room" sai alkunsa siitä kun Sevval kerran unohti mikä on meidän englanniksi ja se yritti sanoa meidän huoneessa. Kukaan ei vaan ymmärtänyt mitä se yritti sanoa kun se hoki turhautuneena our roomin sijasta us room, guys, us room, us room! Lisätään tämäkin niiden juttujen joukkoon, joille voi nauraa aina uudelleen ja uudelleen. Peppuhuone...

Irem, minä, Ugur, Engin ja Sevval. Sevvalin läksijäiset.

Annettiin kortti, jossa oli Sevval eli lempinimeltään Cute Rabbit. Kortissa oli söpön jäniksen söpöimmät porkkanan muotoiset muistot.

Kirjoitin itse korttiin näin:

Sevval! Kaunis siskoni. Johdatat mut aina pimeälle puolelle. Muistan meidän bileet, keskustelut ja toivottomat kreikan tunnit... ja italian aksentin. Huuto-laulu karaoke, koripallon pelaaminen yöllä, sun ja muiden turkkilaisten kanssa hengailu bora boraa kuunnellen... jään kaipaamaan sinua! Oli hauskaa olla kämppiksesi. - Sara

Eilen olin menossa viimeiseen yhteiseen illanviettoon Spitakiin ja löysin Sevvalin antamia koruja ja viestin mun meikkipussista:

Löysin mun meikkipussista viestin. "Jään kaipaamaan sua siskoni. Löysin suomenkielisen laulun..."

Inhoan hyvästejä koska oon niin herkkä, että pillitän aina kaikenmoisissa päättäjäisissä ja hyvästejä sanottaessa. Annoin Sevvalille oman kaulakoruni ja Suomi-kortin:

"Tämä on tota noin öööh vain postikortti sinulle Sevval. Suomi. Mun kotimaa. Hyvin tuttuja maisemia mulle... Siskoni, tulee ikävä... Sait mut hymyilemään monta kertaa. Mulla on monia hyviä muistoja kanssasi. Kiitos kaikesta ja pidä huolta itsestäsi! Nähdään..."

Spitakin haikeiden hyvästien jälkeen porukka hajaantui ja haettiin pitaa. Menin Sevvalin, Enginin ja Ugurin kanssa lyhkäreiden kämpälle istuskelemaan aamukolmeen asti. Piti sit kuitenkin lähteä nukkumaan ja sanoin viimeiset heipat Sevvalille ja Ugurille, jotka lähtivät aamulla yhtä aikaa Turkkiin. Taas tuli vähän itku. Mun piti luvata, että tuun käymään Turkissa, mutta en voinut ku en saanut pillitykseltäni sanottua mitään ja tartutin tämän toisiinkin. Kävelin kolmelta yöllä kotiin ja itkin koko matkan oikein sellaista hehkeää nyyhkytystä. Mulla on iso läjä turkkilaisia kamuja, mutta ne on kaikki korvaamattomia. :( Tulee ikävä...