Päämääränä Kreikka

Sain viime viikolla varmistuksen siitä, että pääsin Kreikkaan vapaaehtoistyöhön. Menen siis päiväkotiin hoitamaan ja ohjaamaan 2-5-vuotiaita lapsia. En oo vielä ihan varma missä päiväkoti sijaitsee, mutta kuitenkin asun Xylokastron kaupungssa ja päiväkoti on siellä jossain läheisessä kylässä/kaupungissa, johon pääsen bussilla joka päivä.

Tässä sitten näkyy missä Xylokastro on. Ateenasta tuonne on matkaa noin 120 kilometriä. Ja Xylokastrohan on oikein rantakaupunki! En valita. Tuota kuvaa klikkaamalla pääsee tutkailemaan vähän lähempää noita seutuja.

Sain sähköpostia myös yhdeltä toiselta vapaaehtoistyöntekijältä nimeltä Enes ja sekin tulee olemaan mukana tässä samassa projektissa. Se sanoi, että jos mulla on kysymyksiä niin se voi vastailla. Pyysin sen Facebookissa kaveriksi, mutta ei olla vielä paljon ehditty jutella. Eniten mua tällä hetkellä kiinnostaa se asuminen, koska kyseessä on Orfeas-järjestön (eli tämän mun projektijärjestön) kimppakämppä. Kuinka monta muuta siellä asuu? Onko pelkästään tyttöjä? Mistä ne on kotoisin? Ottaako ne hyvin porukkaan mukaan? Ostetaanko me itse ruuat vai miten? Onko joku mun kanssa samassa päiväkodissa töissä vai työskenteleekö kaikki eri paikoissa? Paljon kysymyksiä vielä ilman vastausta. Jännää!

Kuitenkin sain paljon kokemusta tästä kimppakämppäilystä kun olin keväällä 2014 Unkarissa kaks kuukautta ja siellä oli talo täynnä sakkia eri maista. Silloin meitä oli kolme suomalaista, viisi norjalaista ja norjalaisten lähdettyä taloon tuli kahdeksan irlantilaista. Irkut oli tosi kivoja, mutta en tajunnut niiden puheesta yhtään mitään vaikka englantiahan se oli. Yksi tytöistä puhui niin vahvalla murteella, että en ymmärtänyt sanaakaan. Parin irlantilaisen tytön kanssa me pyörittiin kyllä Budapestissakin ainakin kerran ja ne oli mukavia. Norjalaiset taas oli meitä nuorempia tyttöjä, mutta niiden kanssa ei oikein tultu juttuun. Jotenkin ne oli vähän sen oloisia, että niitä ei kiinnostanut meidän seura eikä me oikein saatu juttua niiden kanssa aikaiseksi. Ehkä me suomalaiset ja norjalaiset ollaan niin samanlaisia loppujen lopuksi, että toisen kulttuuri ei kiinnostakaan niin kovasti eikä siksi oikein edes ole suurta motivaatiota tutustua. Lisäksi ne tytöt oli tosi äänekkäitä ja muistan elävästi kun mun suomalainen huonetoveri kävi yhtenä yönä räyhäämässä niille kun ei saatu nukuttua niiden riehumisen takia.

Kuitenkin mä olen sellainen ihminen, että tulen kyllä juttuun kaikkien kanssa, jos on pakko. Varsinkin jos yksin lähtee reissuun niin on tärkeää olla itse sosiaalinen ja tunkea vain mukaan porukkaan. Tavallaan tämä on helpompaa mulle ulkomailla kuin Suomessa, koska Suomessa on vähän outoa tunkea johonkin porukkaan. Ulkomailla kaikki on niin kiinnostuneita toisista maista tulevista ihmisistä, että mukaan otetaan helposti. Ja suomalaisilla on aina jokin taianomainen maine meidän maan ulkopuolella. Meitä jaksetaan aina ihastella ulkomailla. Pelkkä sana Finland riittää ja sulla on jokin etulyöntiasema. Silloin kaikki on yhtäkkiä hirveen kiinnostuneita susta.